Mielenharmoniaa kansallispuvuista

Mistä syttyi kipinä kansallispukuihin?

– Käsityöt ovat olleet lähellä sydäntäni lapsesta saakka, sillä äitini opetti minulle niiden tekemistä kädestä pitäen.

– Vuonna 1994 muutin vaihto-opiskelemaan Roomasta Ouluun, ja koin tärkeäksi oppia suomen kieltä mahdollisimman nopeasti. Siispä liityin Myllyojan kirkkokuoroon, ja aloin laulamaan suomeksi.

– Heti ensimmäisenä keväänä kuoro osallistui kirkkokuorojuhlaan, jossa tarvittiin kansallispukua, ja sitä minulla ei vielä silloin ollut. Siitä lähti syventyminen kansallispukujen ihmeelliseen maailmaan.

– Ymmärsin pian, kuinka paljon tarinoita pukujen takana on. Halusin oman puvun, ja päätin osallistua kansallisopiston kurssille, jossa pukuja opetettiin tekemään.

– Minua kuitenkin huoletti, voinko tehdä kansallispukua, sillä en vielä silloin ollut Suomen kansalainen. Toisekseen kaikki kertoivat pukujen edustavan omia juuria, ja minulla ne sijaitsevat Italiassa. Soitin kansallispukuneuvostoon ja sieltä minulle kerrottiin, että saan valita itse pukuni, kunhan kannan sitä kunnioittavasti. Tätä neuvoa olen kantanut loppuelämäni.

– Valitsin Hämeen kansallispuvun sen kauniiden värien vuoksi. Sitten menin ja ompelin.

– Nykyään minulla on Hämeen kansallispuvun lisäksi Orimattilan kansallispuku sekä kolmantena työn alla on Sakkolan-Raudun kansallispuku, joka on alkujaan luovutetun Karjalan alueelta.

Millaista iloa harrastus on sinulle tuonut?

– Historian, kulttuurin ja ompelemisen yhdistäminen on hauskaa. Kun muuttaa uuteen maahan, haluaa tuntea siellä asuvien juuret.

– Se on erinomainen tapa rauhoittua, ja toisaalta oman kädenjäljen tulokset näkyvät nopeasti.

– Kansallispuvut yhdistävät ja luovat yhteisöllisyyttä. Olen tutustunut harrastukseni kautta ihaniin ihmisiin, joita en olisi muuten tavannut. Myös sosiaalisessa mediassa olevista ryhmistä saa paljon tukea.

Millaista vastapainoa harrastuksesi tuo työllesi?

– Aktuaarityöhön liittyy paljon vastuuta, sillä laskelmissa ei voi tehdä virheitä. Tätä teen vain itseäni varten. Mikäli huomaan puvussa jonkin virheen, on vain minusta kiinni, puranko tekemäni pistokset vai en.

– Se on palkitsevaa, kun saan esimerkiksi kolme riviä kirjoa valmiiksi. Näyttää upealta, kun värit loistavat kirkkaana kankaalla.

– Olen ihminen, joka nauttii tarkkuudesta. En usko, että nauttisin sellaisesta harrastuksesta, jota tekisin hosuen. Paitsi ruoanlaitto – sen teen mututuntumalla.

– Pidän uusien taitojen opettelusta, ja tämä harrastus on täynnä sitä. Jokainen puku on uniikki.

Mitä yhteistä on työlläsi ja harrastuksellasi?

– Työni on tietyllä tavalla innovatiivista ja se vaatii uusien ratkaisujen kehittämistä. Silti työssäni on muistettava, missä punainen lanka kulkee. Sama periaate pätee myös pukujen tekemiseen.

– Molemmissa kaikki vastaukset eivät aina ole käden ulottuvilla. Silloin täytyy miettiä, miten asiaa voi paikata. Siinä piilee omanlainen kekseliäisyytensä.

– Lisäksi molemmissa kunnioitetaan sääntöjä, seurataan ohjeita ja opitaan soveltamaan niitä.

Millaisia muutoksia harrastus on tuonut elämääsi?

– Ensimmäisen puvun tarvitsin esiintymistä varten ja se oli tavoitteena. Sitten siitä muodostui harrastus, jota on innoittanut perinteiden jatkaminen ja historian tuominen tähän päivään.

– Kansallispukuharrastus ei ole muuttanut minua ihmisenä, mutta suhtautuminen on sen myötä kehittynyt. Se on tarjonnut tavan kurkistaa menneisyyteen, josta minulla ei ollut tietoa Italiasta Suomeen tullessani.

– Löysin mieluisen harrastuksen, joka kantaa läpi elämän.