Eläketurvakeskuksen julkaisema työeläkealan ammatti- ja sidosryhmälehti
Suomessa ja Tanskassa eläkkeellesiirtymisikä on noussut 2010-luvulla voimakkaasti. Samalla maat ovat kohentaneet sijoitustaan pohjoismaisessa vertailussa lähelle kärkimaa Ruotsin eläkkeellesiirtymisikää.
Työeläkelaitosten avainlukutaulukkoon on koottu vertailuun työeläkealan toimijat sekä yksityisaloilta että julkiselta alalta. Taulukkoon on sarakkeet luotu kunkin lainsäädännön ryhmittelyn mukaisesti….
Työvoimapula ja väestön vanheneminen muokkaavat työelämää entistä ikämyönteisemmäksi. Näin todettiin Eläketurvakeskuksen ja SustAgeable-tutkimuskonsortion seminaarissa toukokuussa.
Enemmistö työnantajista pitää 65 vuoden alaikärajaa vanhuuseläkkeessä sopivana. Joillakin toimialoilla nouseva ikäraja herättää selvää vastustusta. Rakennusalalla suhtautuminen on kriittisintä.
Työelämässä pysytään yhä pidempään. Eläketurvakeskuksen tilastot osoittavat, että viime vuonna suomalaiset siirtyivät työeläkkeelle kuusi kuukautta edellisvuotta myöhemmin, keskimäärin 62,4-vuotiaana. Poikkeuksellisen…
Vaikka aiempaa harvempi 55–85-vuotias eläkeläinen koki toimeentulossaan vaikeuksia, heikoimmin toimeentulevien osuus on pysynyt ennallaan ja vaikeuksia kokevat ryhmät samoina.
Eläkeläisten toimeentulokokemukset vuonna 2020 ja muutos vuodesta 2017 Tutkimus tarjoaa ajantasaisen kuvan 55–85-vuotiaiden eläkeläisten toimeentulokokemuksista sekä arvioi näissä tapahtuneita muutoksia…
Työurat ovat selvästi pidentymässä vuoden 2017 eläkeuudistuksen seurauksena. Eläkeaikeiden avulla voidaan jo nyt tarkastella, mitä eläkeiälle ja työurille on tapahtumassa eläkeikää lähestyvien keskuudessa.
Eläkkeiden riittävyys ja kestävyys – arvio Suomen eläkejärjestelmästä Suomen eläkejärjestelmästä tehty kansainvälinen ja riippumaton arvio. Arvion on tilannut Eläketurvakeskus ja…
Eläkeuudistusten myötä nuorille on alkanut kertyä eläkettä jo hyvin varhaiselta iältä. Nykyisin palkkatyöstä karttuu työeläkettä 17 vuoden iästä alkaen.