Jussi Karhunen: Pää tuulettuu suunnistuksessa

Miten päädyit suunnistajaksi?

– En ole koskaan harrastanut suunnistusta tai muutakaan lajia hampaat irvessä. Koulussa ja armeijassa tuli tietysti suunnistettua, mutta varsinaisesti kipinä syttyi vasta työelämässä. Työkaveri houkutteli minut kuntorasteille, ja se oli menoa.

Suunnistus on erinomaista vastapainoa tietotyölle. Se vaatii täydellistä keskittymistä. Kun painat pöpelikköä menemään, et pysty miettimään mitään muuta – et töitä, et aikatauluja.

Mitä laji vaatii harrastajalta?

– Laji vaatii tietynlaista hurjapäisyyttä ja kykyä liikkua ryteiköissä ja kivikoissa nilkkojaan pelkäämättä. Olennaista on sopiva balanssi vauhdin ja laadun eli kartanluvun välillä. Jos juoksee liian lujaa, tekee helposti virheen ja eksyy, mutta pärjätäkseen on uskallettava pitää vauhtia yllä.

Hienoa lajissa on se, että jokainen rastiväli on uusi mahdollisuus. Jos yksi pätkä menee vihkoon, seuraavalla voi taas onnistua.

Mitkä ovat vahvuutesi ja heikkoutesi suunnistajana?

– Koneeni kestää kovaa ravaamista. Jos reitillä on pitkiä ja selkeitä siirtymiä esimerkiksi teitä pitkin, olen vahvoilla. Heikkouteni tulevat esiin paikoissa, joita voisi kutsua saatanan pusikoiksi. Kun maasto menee todella tiheäksi ja vaikeakulkuiseksi, maastonlukutaitoni ei aina riitä pitämään suuntaa ja vauhtia kohdallaan.

 ”Koneeni kestää kovaa ravaamista.”

Millaista Vufin suunnistusjoukkueen toiminta on?

– Olen suunnistusjoukkueen kapteeni ja myös Vakuutus- ja finanssialan urheiluseuran (Vufi) hallituksen puheenjohtaja. Kapteenin arki on varsin kivutonta: ilmoittelen kilpailuista, kerään rosterit ja katson, että viivalla on tarpeeksi juoksijoita.

Suunnistaminen Vufissa sopii hyvin lähes kenelle tahansa. Ei tarvitse olla huippu-urheilija pärjätäkseen tai nauttiakseen lajista. Kilpailemme Firmaliigassa, jossa oman suorituksen voi juosta tietyn aikaikkunan sisällä, joten laji sopii hyvin myös ruuhkavuosia elävälle.

Vufissa voi harrastaa paljon muitakin lajeja aina beach volleysta ratsastukseen. Meillä on myös erilaisia lajikokeiluja. Mukaan pääsee matalalla kynnyksellä.

Mitä yhteistä näet työssäsi ja suunnistuksessa?

– Molemmissa tarvitaan strategista ajattelua. On pohdittava, kannattaako puskea suoraan vaikean ryteikön läpi vai valita hieman pidempi mutta varmempi kiertoreitti. Töissä tasapainoillaan jatkuvasti vauhdin ja laadun välillä: kuinka kovaa voi mennä laadusta tinkimättä.

Suunnistus opettaa myös virheiden sietämistä, mikä on tärkeää työelämässä. Jos tekee mokan, on turha jäädä tuleen makaamaan. Pitää ottaa opiksi ja suunnata katse kohti seuraavaa rastia. 

Mikä on ikimuistoisin hetkesi ja mikä pahin mokasi lajin parissa?

– Hienoimmat elämykset liittyvät ehdottomasti Jukolan viestiin, joka on suunnistusmaailman joulu, vappu ja juhannus. Olen osallistunut kisaan viime vuosina OK Boomer -joukkueen juoksijana.

On mahtavaa, että lajin suurin ja kaunein tapahtuma on Suomessa. Jukolassa samoilla radoilla juoksevat maailman huiput ja kuntosuunnistajat läpi yön. Siinä on jotain ainutlaatuista.

Pahimmat mokat liittyvät sankarisuorituksiin: lähden heti paukusta hirveällä raivolla liikkeelle ja eksyn jo ensimmäisellä rastilla. Sen jälkeen yritän paikata virhettä vauhdilla sen sijaan, että palaisin nöyrästi lähtöpisteeseen.

Vakuutus- ja finanssialan urheiluseura VUFI