ETK:n tutkimusosaston huippuasiantuntijat keskittyvät kysymyksiin, jotka ovat tärkeitä työeläkejärjestelmän kehittämisen kannalta lähivuosina.

Neljä painoaluetta Eläketurvakeskuksen tutkimustoiminnassa

Suomi ikääntyy. Etenkin matalan syntyvyyden tuoma väestörakenteen muutos vaikuttaa eläketurvan kehitysnäkymiin pitkälle tulevaisuuteen. Työllisyyden suotuisa kehitys ja väestön työpanoksen kasvu ovat yhä keskeisempiä tekijöitä työurien pidentämistavoitteen saavuttamisessa.

Eläketurvakeskuksen (ETK) tutkimustoiminta tukee eläketurvan arviointia ja kehittämistä sekä eläketurvaa koskevaa päätöksentekoa. Tutkimustoiminnassa keskitytään kysymyksiin, jotka ovat tärkeitä työeläkejärjestelmän kehittämisen kannalta lähivuosina. 

 – Tänä vuonna käynnistyneen uuden tutkimusohjelman valmistelimme ulkoisen arvioinnin pohjalta. Valmistelun aikana tapasimme laajasti sidosryhmiä ja tutkimustietomme käyttäjiä, sanoo ETK:n tutkimusosaston päällikkö Susan Kuivalainen.

Vuosina 2025–2029 tutkimustoiminta keskittyy neljälle painoalueelle: työurat, eläkkeelle siirtyminen, eläketurvan riittävyys ja eläkejärjestelmän taloudellinen kestävyys.

Tutkimusohjelmaa on valmisteltu ulkoisen arvioinnin pohjalta. Reilun vuoden takaisen arviointituloksen perusteella ETK:n tutkimustoiminta on kehittynyt myönteisesti. 

Eläketurvakeskuksen tutkimusohjelma 2025–2029 : Taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävä eläketurva väestörakenteeltaan muuttuvassa Suomessa