Elinaika pitenee – kuinka paljon siitä ollaan työssä?
Väestön ikääntyminen heikentää hyvinvointivaltion rahoitusta. Tätä taustaa vasten tutkimme, kuinka suuri osuus pidentyneestä elinajasta ollaan työssä tai eläkkeellä.
Työurien pidentäminen on ollut yhteiskunnallinen tavoite jo usean vuosikymmenen ajan. Tässä artikkelissa esitämme rekisteriperusteisia tuloksia siitä, miten elinajanodote jakautuu työssä, eläkkeellä ja muuten työelämän ulkopuolella vietettyihin vuosiin.
Tarkastelumme kattaa työmarkkina-aseman 25 vuoden iästä alkaen vuosina 2000–2020 ammattiaseman ja sukupuolen mukaan.
Aiemmasta tutkimuksesta tiedämme, että ainakin vanhempien työikäisten työllisyys on kehittynyt toivottuun suuntaan koko 2000-luvun ajan myös 2008 finanssikriisin jälkeen. Vähemmän tiedetään siitä, kuinka suuri osuus pidentyneestä elinajasta ollaan työssä tai eläkkeellä eri väestöryhmissä.
Finanssikriisi vei nuorilta aikuisilta työvuosia
Suomessa 25-vuotiaiden elinajanodote kasvoi vuosien 2000 ja 2020 välillä miehillä yli neljä vuotta ja naisilla noin kolme vuotta (Kuvio 1). Työajanodote puolestaan kasvoi näinä vuosina reilut puolitoista vuotta molemmilla sukupuolilla, mutta tämä kasvu ajoittui vuoden 2008 finanssikriisiä edeltäneisiin vuosiin.
Vuonna 2020 25-vuotiaiden työajanodote oli miehillä 28 vuotta ja naisilla 27 vuotta, eli molemmilla sukupuolilla lähes sama kuin ennen kriisiä.
Kuvio 1. Vuodet eri työmarkkina-asemissa
25-vuotiaiden miesten ja naisten odotetut vuodet eri työmarkkina-asemissa vuosina 2000–2020
Tarkastelujaksolla myös eläkeajanodote kasvoi, miehillä hieman yli puolitoista vuotta ja naisilla vajaan vuoden. Odotetut vuodet työelämän ulkopuolella (kuviossa 1 ”muu”) taas vähenivät ennen 2008 kriisiä, mutta lisääntyivät sen jälkeen ylittäen vuoden 2000 tason.
Vuonna 2020 25-vuotiaiden miesten eläkeajanodote oli vajaat 19 vuotta ja muuten työelämän ulkopuolella oli odotettavissa hieman yli 7 vuotta. Naisilla vastaavat luvut olivat 23 ja 9 vuotta (Kuvio 1).
Työvuosien osuus erityisen lyhyt työntekijänaisilla
Vuonna 2020 25-vuotiaiden miesten odotettiin olevan yli puolet jäljellä olevasta elinajastaan töissä, mutta osuus oli miehillä 6 ja naisilla 12 prosenttiyksikköä korkeampi ylemmissä toimihenkilöammateissa verrattuna työntekijäammatteihin (Kuvio 2).
Työvuosien osuus olikin erityisen lyhyt työntekijänaisilla: alle puolet jäljellä olevista elinvuosista. Absoluuttisesti ilmaistuna työajanodote oli ylemmissä toimihenkilöammateissa miehillä seitsemän ja naisilla yhdeksän vuotta korkeampi kuin työntekijäammateissa.
Kuvio 2. Osuus jäljellä olevista elinvuosista
Odotettavissa olevien työ-, eläke- ja muiden vuosien osuus jäljellä olevista elinvuosista 25 ikävuoden jälkeen vuosina 2000–2020
Miehillä ammattiryhmien ääripäiden ero työvuosien osuudessa vastaa suuruusluokaltaan aikaa ennen vuoden 2008 talouskriisiä. Naisilla taas ero kasvoi hieman samalla jaksolla, minkä taustalla oli ylempien toimihenkilöiden parempi työllisyyskehitys.
Ammattiryhmien erot pieniä eläkevuosissa
Vuonna 2020 25-vuotiailla miehillä oli odotettavissa kolmannes ja naisilla vajaa 40 prosenttia jäljellä olevasta elinajasta eläkkeellä, mikä oli molemmilla sukupuolilla hieman vähemmän kuin vuonna 2000.
Vaikka osuuksissa ei ollut suuria ammattiryhmittäisiä eroja, absoluuttisesti katsottuna ylemmissä toimihenkilöammateissa eläkeajanodote oli miehillä kaksi vuotta työntekijäammatteja pidempi.
Työntekijäammateissa siirryttiin aikaisemmin eläkkeelle esimerkiksi työkyvyttömyyden ja muun varhaisen eläköitymisen vuoksi. Ylemmissä toimihenkilöammateissa taas oltiin huomattavasti kauemmin vanhuseläkkeellä pidemmän elinajan vuoksi.
Naisilla elinajan vaihtelu ammattiaseman mukaan oli vähäisempää eikä eläkeajanodotteessa ollut juuri eroa.
Eriarvoisuus huomioitava eläkeuudistuksissa
Ammattiryhmien väliset erot työajanodotteessa ovat selkeitä ja sitkeitä; naisilla erot ovat 2000-luvulla jopa kasvaneet hieman.
Tulee kuitenkin huomioida, että tarkastelumme rajoittuvat 25 ikävuoden jälkeiseen työuraan. Työntekijäammateissa on voinut jo ennen tätä ikää kertyä enemmän työvuosia kuin ylemmillä toimihenkilöillä, jotka tyypillisesti kouluttautuvat pidempään. Sosioekonomisen aseman mittaaminen nuoremmalla iällä on kuitenkin haasteellista.
Lisätarkastelumme osoitti, että 2008 talouskriisin jälkeisen työajanodotteen stagnaation taustalla oli erityisesti nuorempien ikäluokkien heikko työllisyyskehitys matalasuhdanteiden aikana – varsinkin työntekijäammateissa – kun taas vanhemmilla työikäisillä työllisyys jatkoi kasvuaan läpi tutkimusjakson.
Ammattiryhmien väliset erot viittaavat epätasa-arvoon.
Ammattiryhmien väliset huomattavat erot työurien pituudessa viittaavat epätasa-arvoon, joka voi ulottua myös myöhempään elämään. Vaikka ammattiryhmien väliset erot eläkeajanodotteessa olivat pienempiä kuin työajanodotteessa, työntekijäasemassa olevat jäävät toimihenkilöasemassa olevia aikaisemmin eläkkeelle, mikä voi omalta osaltaan heikentää heidän eläketurvaansa.
Sosioekonominen eriarvoisuus on otettava huomioon tulevissa eläkeuudistuksissa. Lisäksi on tärkeää seurata työurien pidentämiseen tähtäävien eläkeuudistuksien vaikutuksia eri väestöryhmissä.
Tutkimusta rahoitti Eläketurvakeskus ja Strategisen tutkimuksen neuvosto (LIFECON).
Lähde: Liina Junna, Lasse Tarkiainen, Taina Leinonen, Kaarina Korhonen & Pekka Martikainen. Trends in working life expectancy by education and occupational social class in Finland, 1991–2020. Finnish Centre for Pensions Analyses, 04/2024.
Kirjoittajat:
Liina Junna, yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto
Taina Leinonen, johtava tutkija, Työterveyslaitos
Odotelaskelmia ei tule tulkita ennusteina
Elinajanodote ilmaisee, kuinka paljon tietyn iän jälkeen on keskimäärin elinvuosia jäljellä, mikäli tarkasteluajankohdan ikäryhmittäinen kuolleisuus säilyisi muuttumattomana.
Työ- ja eläkeajanodote taas kertovat siitä, miten elinajanodote jakautuu eri työmarkkina-asemiin olettaen, että tarkasteluhetken työmarkkinaolosuhteet pysyisivät muuttumattomana koko henkilön elinajan.
Näin ollen esimerkiksi laskusuhdanteiden aikaiset työajanodotteet ovat todennäköisesti aliarvio toteutuvista työuran pituuksista. Elinajan jatkuva piteneminen taas johtaa eläkeajanodotteiden aliarvioon läpi tarkastelujakson, mutta sen vaikutus eläkeajan kehityksen suuntaan voidaan olettaa olevan vähäisempi.
Odotteiden etu kuitenkin on, että ne vakioivat väestön ikärakenteen erot ja mahdollistavat väestöryhmien ja ajankohtien vertailut.
