Kulukuria eläkkeisiin

Jo monissa Suomeen verrattavissa maissa tulevia eläkemenoja on leikattu. Leikkauksia on tehty muun muassa karsimalla varhaiseläkkeitä, korottamalla eläkeikää ja alentamalla eläketasoa. Muutamissa maissa eläkemenojen tasapainottaminen on hoidettu ns. automaattisilla vakauttajilla. Tällöin ei tarvita erikseen poliittisia päätöksiä menojen sopeuttamiseen.

Olisiko vastaavalle mekaniikalle käyttöä myös meillä eläkkeiden rahoitusvajeen hillitsemiseksi talouden laskusuhdanteen pitkittyessä ja rahoitusvajeen kasvaessa? Tätä pohtivat vatupassin tarkkuudella Ismo Risku Eläketurvakeskuksesta (ETK) ja Suvi-Anne Siimes Telasta, työeläkevakuuttajien edunvalvontajärjestöstä.

He puhuvat kiertelemättä eläkkeiden leikkaamisen mahdollisuuksista ja vaikeuksista.

– Siitä ei päästä yli eikä ympäri, että rahoitus ei ole tasapainossa. Hyvin todennäköisesti eläkemaksuja on korotettava tai tulevia eläkemenoja vähennettävä. ETK:n suunnitteluosaston osastopäällikkö Ismo Risku mittailee.

Katsotaan ennustetta tarkemmin. Menopuoli ei hehku punaisena, vielä. Rahoituksen vakauttamistarve kasvaa akuutiksi vasta joskus 2050-luvulla. Tästä huolimatta meidän on mietittävä vaihtoehtoja nyt, sillä Suomen vauvakadon seurauksena eläkemaksujen maksajia on tulevaisuudessa liian vähän.

Risku vakuutusmatematiikan ja eläkkeiden rahoituksen osaajana tutkii, miten eläkemenoa on tasapainotettu niissä maissa, jotka käyttävät automaattisia vakauttajia. Esimerkiksi Ruotsi pitää maksutasonsa vakaana tasapainoindeksillä. Indeksi vaikuttaa sekä laskennalliseen eläkepääomaan että maksussa oleviin vanhuuseläkkeisiin. Mekanismi aistii muutosta ilmapuntarin lailla: kun eläkkeiden rahoitus heilahtaa epätasapainoon, eläkkeiden indeksointia jarrutetaan tai eläkkeitä jopa leikataan. Kun tasapaino palautuu, leikkauksista luovutaan ja eläkkeet palaavat normaalille tasolleen.

Tällä tavoin automaattiset vakauttajat auttavat pitämään eläkemaksun tason vakaana väestörakenteen ja talouden muutoksissa.

– Automaattinen vakauttaja ei siis ole puhdas leikkurisysteemi. Esimerkiksi Ruotsissa vakauttajat toimivat tilanteen mukaan joko jarruna tai kaasuna. Suomen tapauksessa tämä tarkoittaisi kyllä suurella todennäköisyydellä tulevien eläkemenojen leikkaamista. Jos vakauttajiin ei haluttaisi sisällyttää odotusarvoista eläkkeiden leikkausta, maksutasoa tulisi lähitulevaisuudessa nostaa. Näin voitaisiin vähentää tulevaisuuteen lykättyä eläkemaksun korotuspainetta ja tulevan maksutason epävarmuutta.

Risku ei pidä leikkaamistakaan maailmanloppuna. Pitää muistaa, että vakauttajilla parannetaan eläkelupausten uskottavuutta.

Elinaikakerroin ei yksin riitä

Suomeen on kopioitu Ruotsista jo yksi eläkemenojen vakauttaja, elinaikakerroin. Kerroin höylää meillä lähivuosina alkavia vanhuuseläkkeitä viisi prosenttia ohuemmiksi. Lompsaan ei nytkään tule täyttää sataa, vaan 95 euroa. Eikö vitosen nipistys riitä?

– Ei riitä. Syntyvyyden romahtaminen yhdistettynä alhaiseen korkotasoon ja eliniän kasvuun voivat johtaa pitkällä aikavälillä eläkemaksujen jatkuvaan nousuun. Se vain ei ole mahdollista. Heikon kehityksen lopputuloksena eläkemenoja voisi olla pakko leikata merkittävillä lakimuutoksilla, aiheen perin juurin tunteva Risku laskee.

Eläkkeensaajille tällaiset tulevaisuuden tuomiset nostattavat verenpainetta. Risku silti uskoo, että paineisiin ajan myötä tottuu, sillä vakauttajat tekisivät tulevaisuudesta kuitenkin helpomman.

– Tasaiset ja ennakoitavat muutokset ovat kansalaisille reilumpia kuin isot ja epämieluisat yllätykset. Eläkkeiden maltillinen sopeuttaminen voi olla perusteltua, jos sopeuttamisella saadaan varmuus etuuden kestävyydestä, hän sanoo.

Eläkkeiden rahoitusratkaisuissa maltti on valttia. Nyt eletään koronakriisin aikaa. Yleisesti taloudessa ajatellaan, että tässä ja nyt on keskityttävä kriisin hoitamiseen.

Mutta kun kriisi joskus päättyy, emme välttämättä näe paluuta kriisiä edeltäneen ajan politiikkaan. Näkemykset rahoituksen riskinjaosta voivat mennä uusiksi.

Kuka kantaa riskit?

Toisin kuin työikäisillä, eläkkeensaajilla on heikot mahdollisuudet vaikuttaa toimeentuloonsa. Voidaanko rahoitusriskejä tulevaisuudessa sälyttää eläkkeensaajille, Telan toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes?

– Epäilen. Riskejä on ehkä helppo siirtää, mutta eivät ne mihinkään katoa, vaan realisoituvat jossain muualla, hän sanoo.

Siimeksen mukaan meidän pitää ajatella eläkkeiden rahoituksen vakauttamisen vaikutuksia koko eläkejärjestelmässä, ei vain työeläkkeissä.

– Jos pienituloisille syntyy lisää epävarmuutta eläkeajan toimeentulosta, se luo ajan myötä painetta kansaneläkkeiden korottamiseksi. Keski- ja hyvätuloiset alkaisivat puolestaan vaatia verotukea yksityisille lisäeläkkeille ja muulle omaehtoiselle säästämiselle.

Eläkkeensaajien riskien kasvattamisessa Siimes näkee myös kannustinongelmia.

– Eläkevuosien ensisijainen toimeentulo saadaan meillä työeläkkeestä. Jos työeläkkeen merkitys heikkenisi pienituloisille, heidän mielenkiintonsa eläkemaksujen maksamiseen ja ehkä myös työurien pidentämiseen voisi vähentyä.

Rahoituksen vakauttamisongelmaan Siimes pitää työurien pidennystä edelleen parhaimpana ratkaisuna.

Myös Risku arvioi, että eläkkeensaajien kyky kantaa riskejä on heikompi kuin palkansaajien. Hän luottaisi siinäkin vakauttamisen mekaniikkaan.

– Ei ole hyvä idea ladata massiivisesti riskejä eläkeaikaan, vaan tasoittaa riskin kantamista eri väestöryhmien välillä, Risku vastaa.

Hoitaako valtio osuutensa?

Eläkeuudistuksen aika tulee kuitenkin. Ja se tulee, kun näemme tulevaisuuden selkeämmin.

– Toivottavasti muistetaan, miten kestävyysvajetta kurottiin umpeen finanssikriisin jälkeen. Ainoa, joka silloin hoiti tonttinsa, oli eläkejärjestelmä, Siimes sanoo.

Valtion ja kuntien puolella moni silloin aloitettu uudistus on vieläkin kesken.

– Eläkejärjestelmä osaa tehdä päätöksiä. Valtioon ei ole aina luottamista.

Valtiovarainministerin pestiä Lipposen hallituksessa hoitanut Siimes ei myöskään katso hyvällä keskustelua, jossa eläkejärjestelmän ja valtion rahoitus asetetaan vastakkain.

– Haluan todellakin kyseenalaistaa ajatuksen, että eläkemaksut syövät automaattisesti korotusvaraa veroilta, hän toteaa.

Verotusta ja sen rakennetta on melko pian muutettava siitä riippumatta mitä tapahtuu eläkemaksulle.

– Minun on vaikea nähdä, että voisimme koronan jälkeen jatkaa nykyisellä verorakenteella.

Päähuomio tulisi pitää Siimeksen mukaan työllisyydessä. Sekä eläkejärjestelmän että valtion kannalta on tärkeää, että työhön osallistuminen saadaan pohjoismaiselle tasolle.

Risku nyökkäilee.

– Tärkeintä kyllä on saada ihmiset töihin.

Risku näkee, että syntyvyyden romahtamisesta tulevaisuuteen kasautuvat menot on kuitenkin jollain tavalla maksettava yhteisesti.

– Eläkemaksujen vakauttaminen olisi positiivinen merkki elinkeinoelämälle ja kaikille Suomeen investoiville. Kannattaa huomata, että myös perheen perustaminen on suuri investointi. Olisi yksi huoli vähemmän.

Eläkevallan liepeillä liikkuva Siimes varoittaa kuitenkin tekemästä liian teknokraattisia virityksiä.

Tulonjakokysymyksiä ei voi koskaan automatisoida. Sellainen automaattileikkuri ei pysy pitkään ehjänä.

– Kannattaa tehdä sellaisia vakauttajia, jotka jättävät päätöksentekijöille valinnan varaa, Siimes alleviivaa.