Saat työeläkettä ansiosidonnaiselta

Työttömyys ei katkaise eläkekertymää kokonaan. Ansiosidonnainen päiväraha kerryttää eläkettä, vaikka kertymä jää palkkatyötä pienemmäksi.

Ansiosidonnainen työttömyyskorvaus kerryttää työeläkettä. Kertymä on samat 1,5 prosenttia vuodessa kuin työsuhteessakin, mutta vain 75 prosentista siitä palkasta, jonka perusteella ansiopäivärahaa maksetaan.

Jos siis työttömyyskassa maksaa ansiosidonnaista päivärahaa 3 000 euron kuukausipalkan perusteella, eläkettä kertyy saman verran kuin 2 250 euron palkasta. Koska eläkekertymä perustuu ansiopäivärahan perusteena olevaan palkkaan eikä maksettuun päivärahaan, työttömyyden kestoon perustuva päivärahan porrastus ei vaikuta eläkekertymään.

Työttömyyden kestoon perustuva päivärahan porrastus ei vaikuta eläkekertymään.

Lakisääteiseltä irtisanomisajalta maksetusta palkasta kertyy eläkettä tavalliseen tapaan riippumatta siitä, onko tuolloin töissä vai ei. Mahdollinen eroraha tai työsuhteen päättämisestä maksettu korvaus sen sijaan ei kerrytä eläkettä. Eläkettä ei kerry myöskään Kelan maksamasta peruspäivärahasta tai työmarkkinatuesta (1.5.2026 alkaen yleistuki).

Osittaisen vanhuuseläkkeen tai leskeneläkkeen saaminen ei vaikuta ansiosidonnaiseen työttömyyskorvaukseen eikä sen kerryttämään eläkkeeseen. Jos työt loppuvat, kun on osa-aikatyössä ja saa samaan aikaan osatyökyvyttömyyseläkettä, voi saada soviteltua ansiopäivärahaa, joka kerryttää eläkettä.

Jos työttömyysjakso pitkittyy, sen vaikutus eläkkeeseen on suurempi, sillä eläkettä kertyy vain siltä ajalta kuin ansiosidonnaista maksetaan.

Myös lisäpäiviltä kertyy eläkettä

Yrittäjiä lukuun ottamatta ennen vuotta 1965 syntynyt eläkeikää lähestyvä työtön voi kuitenkin saada ansiosidonnaista päivärahaa pidempään kuin tavanomaisen maksimin. Myös näiltä lisäpäiviltä kertyy eläkettä.

Rajana on alin eläkeikä eli ansiopäivärahasta karttuu eläkettä korkeintaan oman ikäluokan alimpaan vanhuuseläkeikään asti.

Jos on ajatellut parantaa eläkettään jatkamalla töissä pidempään, sen suunnitelman työttömyys kaataa, mikäli uutta työpaikkaa ei löydy. Jos työpaikka löytyy, kun eläkkeen maksu on jo alkanut, uuden työsuhteen voi aloittaa huoletta, sillä työnteko eläkkeellä ei pienennä eläkettä. Päinvastoin, eläkettä kertyy myös uudesta työsuhteesta. Myöskään yrittäjäksi ryhtyminen eläkeiässä ei vaikuta maksussa olevaan eläkkeeseen.

Eläkettä kerryttäneet etuudet, kuten ansiosidonnainen työttömyysjakso, näkyvät eläkeotteella erillisen otsikon alla. Nykyinen laskutapa on ollut voimassa vuodesta 2005.

Eläkkeen kertymisen edellytys on, että työuran aikana on saanut palkkatuloja vähintään 21 514,19 euroa (vuonna 2026).

Eroraha tai peruspäiväraha ei tuo eläkettä

Työeläkettä kertyy palkasta työsuhteen loppuun asti, myös irtisanomisajalta. Mahdollinen eroraha ei kerrytä eläkettä. Ei myöskään Kelan yleistuki eli peruspäiväraha tai työmarkkinatuki.

Työeläkettä kertyy myös ansiosidonnaisesta työttömyyspäivärahasta, mutta vähemmän kuin palkasta. Jos palkkasi on ollut 3 000 e/kk, työttömänä työeläkettä kertyy 2 250 eurosta. Eläkettä kertyy niin kauan kuin ansiosidonnaista työttömyyskorvausta maksetaan.

Syntymävuosi ratkaisee putkeen pääsyn

Eläkeikää lähestyvä työtön, ei kuitenkaan yrittäjä, voi saada ansiosidonnaista päivärahaa pidempään kuin tavanomaisen 500 päivän maksimipituuden.

Ehtona on vähintään viisi vuotta työhistoriaa viimeisen 20 vuoden ajalta ja vaaditun ikärajan ylitys ennen päivärahan enimmäisajan päättymistä:

• 1961–1962 syntyneiden ikäraja on 62 vuotta
• 1963 syntyneiden ikäraja on 63 vuotta
• 1964 syntyneiden ikäraja on 64 vuotta.

OVE:n ottaneen eläke voi pienentää Kelan yleistukea

Osittainen vanhuuseläke (OVE) ei vaikuta ansiopäivärahaan eikä ansiopäivärahan ajalta kertyvään eläkkeeseen, mutta se voi vaikuttaa Kelan yleistukeen.

Vappuna voimaan tulevassa yleistuessa on 311 euron kuukausittainen tuloraja. Jos saa Kelan yleistukea ja OVE on yli 311 euroa, ylittävät tulot vähentävät yleistuen määrää.

Yleistuki korvaa työmarkkinatuen ja peruspäivärahan ja sitä maksetaan, jos työttömällä ei ole oikeutta ansiopäivärahaan.