YEL-tarkistukset jatkuvat uudella laskurilla
Yrittäjiä vakuuttavien työeläkelaitosten tulee tarkistaa säännöllisin väliajoin yrittäjien YEL-turvan laajuus oikealle tasolle. Tällä tavoin varmistetaan, että yrittäjä hankkii itselleen työpanoksensa mukaisen YEL-vakuutuksen, joka antaa riittävän eläke- ja sosiaaliturvan.
Eläkelaitos tarkistaa yrittäjälle aiemmin vahvistetun työtulon sen kalenterivuoden aikana, jolloin tulee kuluneeksi kolme vuotta edellisestä työtulon vahvistamisesta.
Eläketurvakeskuksen mukaan noin 28 000 yrittäjän YEL-työtulo nousi viime vuonna tehdyissä työtulotarkistuksissa.
Työeläkelaitoksilla on käytössään työtulon määrittelyn apuna työtulolaskuri. Laskuria on päivitetty ja uudistettu siten, että laskuri rajaa työtulosuosituksen korkeintaan 60 prosenttiin yrittäjän liikevaihdosta.
Yrittäjien työeläkevakuutuksen pohjana oleva YEL-työtulo voi tarkistuksessa nousta siirtymäajan aikana eli vuoden 2028 loppuun mennessä kunakin tarkistuskertana 4 000 eurolla. Yrittäjät voivat korottaa vakuutusturvaansa myös omaehtoisesti.