Kuorttisen luomukanala hallitsee tuotantoketjun, mutta riskit eivät katoa

Kaisa ja Janne Rautakannel sekä Kaisan veljet Aki ja Lassi Kuorttinen pyörittävät Lappeenrannan Partalassa luomukanalaa, jota on rakennettu sukupolvesta toiseen.

– Olemme outoja lintuja. Kasvatamme poikaset, munitamme kanat sekä pakkaamme munat, markkinoimme ja myymme tuotteemme itse, Rautakanteleet kertovat.

Melassa vakuutettuja maatalouden ruuantuottajia on Suomessa noin 46 000. Kuorttisen luomukanala on näistä yksi, maaseudun elinvoimisena pitävä ja ajassa kehittyvä yritys.

Sukutila elää muutoksesta

Sukutilan osakkaat ja perheenjäsenet asuvat lähellä toisiaan maisemassa, jossa tuotantorakennukset ja kodit lomittuvat peltojen keskellä.

Akin, Lassin ja Kaisan isä, mestaripelimanni Juha Kuorttinen (1953–2023) oli monella tapaa luova mies. Tilan suhteen hän oli rohkea uudistaja. Vuonna 1996 hän uudisti tilan luomukanalaksi puolisonsa Satu-Annen kanssa.

Saksasta opintomatkaltaan uusia tapoja oppinut kanalanomistaja kehitti luomusertifikaatin mukaisen rehusekoituksen. Näin hän etsi tuotantotapaa, jossa kana voisi elää mahdollisimman lajinmukaista elämää.

– Moni piti isäämme tärähtäneenä eli luomuun keskittymistä liian rohkeana. Uudistushalu kulkee yhä tilamme työn ytimessä, Kaisa Rautakannel sanoo.

Nyttemmin pioneerista on tullut maan vanhin luomukanala. Niihin aikoihin, kun Juha Kuorttinen uudisti tilaa, maassamme oli yli 126 000 viljelijäksi luettavaa maataloustuottajaa. Jäljellä niistä on enää kolmannes. Vastaavasti tilakoot ovat kasvaneet ja luomulla on noin 14 prosenttia maamme pelloista.

Parvella on oma luonteensa

Kanalan arki on osin automatisoitua, mutta pelkällä tekniikalla eläinten hyvinvointi ei ratkea.

– Ei se ole vain joukko kanoja. Jokaisella parvella on oma luonteensa, Janne Rautakannel sanoo.

Munitusikäisen parven seassa kulkee kanoja päätä pidempiä kukkoja. Parvi järjestäytyy paremmin ja näin nokkimisjärjestys toteutuu tuotantoeläimilläkin.

Luomukanalassa kanoilla on tilaa liikkua, kuopia, kylpeä pehkussa ja käyttää orsia. Myös nuorikot kulkevat vapaana, jotta kanalan rytmi tulee niille tutuksi alusta lähtien.

– Aamukuudelta menen ensimmäiseksi katsomaan nuorisoa, Lassi Kuorttinen sanoo, ja tarkoittaa tällä yhden kanalan kuusituhatpäistä tipulaa.

Työssä tarvitaan ymmärrystä koneista, mutta myös ymmärrystä eläinten hyvinvoinnista. Kanaparven ilmapiiristä voi aistia, jos jokin on pielessä.

– Nuorisoa pitää osata lukea, kolmen lapsen isä sanoo filosofisesti.

Laatu perustuu ihmisten ja eläinten hyvinvointiin.

Vastuu kulkee munan mukana

Rehu, kasvatus, ulkoilu ja lintujen olosuhteet ovat jokapäiväisiä ratkaisuja, eivät markkinointipuhetta.

– Yritämme huijata niitä eli rakentaa kanoille olosuhteet, jotka ovat niille mahdollisimman luontevat, Lassi kertoo.

Pesästä munat kierähtävät hihnoja pitkin keruukoneelle ja tarkastettaviksi. Koneet tekevät osansa, mutta kuoren pienet virheet, säröt ja muodot erottuvat työntekijöiden harjaantuneen silmän tarkkuudella.

Torstai-iltapäivisin Partalassa alkaa tiet pöllyttävä munaralli. Munapuodin oven eteen kurvaa kymmenittäin autoja, ja Lappeenrannasta ja kauempaa maakunnasta saapuneet asiakkaat jonottavat luomumunia. Samalla he näkevät vilauksen työstä, joka jää tavallisesti ruokapöydän ulkopuolelle.

Yksi epäily pysäytti kaiken

Yksikin virheellinen hälytys voi pysäyttää koko tilan tuotannon. Parin vuoden takainen salmonellaepäily teki haavoittuvuuden näkyväksi.

Rutiininäytteen perusteella laboratorioanalyysin tulos oli katastrofi: kanat lopetettiin ja munat ohjattiin pois normaalista myynnistä. Kaikki tehtiin turhaan, koska selvisi, ettei tilalta löytynyt salmonellaa.

– Ensin rutiininäytteestä tuli ilmoitus, että meillä on salmonella. Shokkihan se oli, Janne Rautakannel sanoo.

Epäily uuvutti ihmiset. Myynnistä ja markkinoinnista vastaava Janne kertoo väsyneensä vakavasti, kun huoli tilan kohtalosta, todistustaakka ja taloudelliset paineet kasautuivat niskaan. Hän kävi keskustelemassa työpsykologin kanssa.

– Menetystä on korvannut meidän oma selkänahkamme – ja vakuutus, hän sanoo.

Vahinkovakuutus korvasi osan menetyksistä. Myyntitappioita Jannen mukaan ei kata mikään taho. Laboratorion myöntämän virheen seurauksia selvitetään yhä.

– Tilalla sitä ei missään ollutkaan, kun asiaa tutkittiin, Lassi Kuorttinen painottaa.

Kaikkiin uhkiin ei voi varautua

Salmonellaepäily näytti, miten nopeasti tilan arki voi pysähtyä. Nyt huoli nousee pelloilta ja itärajalta: villisikojen mukana leviävä afrikkalainen sikarutto voi tuoda mukanaan rajoituksia, joihin viljelijä ei voi täysin varautua.

– Omin toimin emme voi siltä suojautua.

Luomukauraviljelmiä voivat uhata tiukat maatalousrajoitukset, jos afrikkalainen sikarutto leviää yhä syvemmälle. Tartuntavyöhyke ulottuu jo Itä-Uudellemaalle, ja sen pelätään laajenevän koko Kaakkois-Suomeen. Ruokaviraston ohjeistus määrää, että tartuntavyöhykkeen rajaamalla alueella pelloille eikä metsiinkään ole menemistä, ei edes marjaan tai sieneen. Tosin osaan rajoituksista voi hakea lievennystä eli poikkeuslupaa.

– Sikaruton leviäminen olisi meille shokki niin kuin se on kaikille maatalousyrittäjille, Lassi Kuorttinen sanoo.

Tulevaisuus ei synny pakolla

Tulevaisuus ei näyttäydy Partalassa vain uhkina. Tilan jatkuvuus riippuu siitä, millaisessa kunnossa työ, rakennukset ja ihmiset siirtyvät seuraaville.

Vuonna 2017 valmistui uusi pakkaamorakennus ja suosittu munapuoti sen kylkeen. Samalla tila investoi energiaratkaisuihin: aurinkoenergiaan ja biolämpölaitokseen.

Uudistaminen ei tarkoita vain kasvua, vaan myös työn tekemistä viisaammin. Kuorttisilla on kehittynyt hyvä ymmärrys eläinten hyvinvoinnista. Kanaluvun kasvattaminen ei ole heille ollut pääasia.

– Mietimme järkeviä ratkaisuja ja kohennamme paikkoja. Emme ole koskaan pelänneet muutosta.

Satavuotiaskaan tila ei elä pakosta, vaan jokainen sukupolvi on löytänyt työhön oman suhteensa. Yrittäjien jälkikasvuna kahdeksan serkusta hyörii jo nyt tilan töissä mukana.

– Jokainen sukupolvi on tuonut tilaan oman juttunsa. Nuorten päätöksen pitää olla heidän omansa, Kaisa Rautakannel sanoo.