Rantala YEL-selvityksestä: Täydellistä ratkaisua ei ole

Filosofian tohtori Jukka Rantala (kuvassa) selvittää sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta yrittäjien eläkejärjestelmän (YEL) kehittämistarpeita. Pestissään aloittanut Rantala kuvailee tehtäväänsä vaikeaksi.

Selvitystyön haastavimpana rastina hän pitää YEL-työtulomäärittelyyn liittyviä ongelmia.

Monet yrittäjät pitävät YEL-työtuloa vaikeasti ymmärrettävänä ja epäoikeudenmukaisena.

– Työtulo on kiinteä, mutta yrittäjän tulot vaihtelevat. Tämä aiheuttaa ristiriitoja. Täydellistä ratkaisua ei ole, mutta on tärkeää päästä eteenpäin isoimpien ongelmien ratkaisuissa, Rantala toteaa.

Selvityshenkilöltä odotetaan ehdotuksia myös YEL-rahastoinnin järjestämiseksi. Yrittäjien eläkkeitä ei rahastoida, kuten palkansaajien TyEL-järjestelmässä.

YEL-eläkevakuutus muodostaa yrittäjän sosiaaliturvan perustan. Eläkkeiden lisäksi työtulo vaikuttaa sairausvakuutuksen päivärahoihin, työttömyysturvaan ja toimeentuloon vanhempainvapailla.

Selvityksen on määrä valmistua joulukuun alkuun mennessä.