Iran aloitti kampanjan syntyvyyden nostamiseksi

Ulkomaanpalstalla esittelemme eläkeuutisia ja vertailutietoa muiden maiden eläketurvasta. Tällä kertaa paneudumme tarkemmin eri maiden indeksitarkistuksiin.

Iso-Britannia: Eläkkeet pysyvät kolmoislukon takana

Britanniassa tammikuussa nimitetty uusi eläkeasioiden ministeri Torsten Bell (työväenpuolue Labour) on vahvistanut, että vastedeskin lakisääteisiä eläkkeitä korotetaan ns. kolmoislukkomenetelmän (triple lock) mukaisesti.

Aiemmin Bell oli itse arvostellut menetelmää, sanoen sen olevan kallis ja sekava, ja että se tulisi lopettaa.

Kolmoislukkomenetelmän mukaan eläkkeitä korotetaan indeksitarkistuksella vuosittain huhtikuussa joko palkkojen, inflaation tai 2,5 prosentin mukaisesti riippuen siitä, mikä niistä antaa korkeimman korotuksen.

Huhtikuun korotus tulee olemaan 4,1 prosenttia perustuen palkkojen muutokseen. Näin toteutuva indeksitarkistus nostaa täyden eläkkeen määrän (new State Pension) noin 1 200 euroon kuukaudessa (230,25 puntaa viikossa).

Lähde: Financial Times 15.1.2025 ja Yahoo News 22.1.2025

Iran: Deittisovelluksella syntyvyys nousuun

Iranissa ennustetaan yli 60-vuotiaita olevan noin kolmannes väestöstä vuoteen 2050 mennessä. Tilastoissa näkyvät sekä elinajanodotteen nousu että romahtanut syntyvyys.

Teheranin yliopiston tutkijan, Shaho Sabbarin mukaan syntyvyyden romahtamisen syynä on maan heikko taloudellinen tilanne. Iranin väestömäärän ennustetaan jopa puolittuvan seuraavan 75 vuoden kuluessa. Vielä 1980-luvulla Iranissa syntyvyys oli keskimäärin 6,4 lasta naista kohden, kun toissa vuonna kokonaishedelmällisyyttä kuvaava luku oli enää 1,6.

Viranomaiset ovat aloittaneet syntyvyyskampanjan. Lapsiperheille suunnataan asuntolainojen korkotuet sekä ilmainen terveydenhoito äideille ja lapsille. Lisäksi valtio on julkistanut oman deittisovelluksen sekä rajoittanut ehkäisyvälineiden saatavuutta ja raskaudenaikaisia seulontatutkimuksia.

Lähde: Al Arabiya English 10.1.2025

Ruotsi: AP-eläkerahastojen määrää vähennetään

Ruotsin hallitus on päättänyt vähentää ensi vuoden alusta työeläkejärjestelmän puskurirahastojen määrää nykyisestä viidestä kolmeen. Puskurirahastoilla on yhteensä eläkevaroja noin 200 miljardia euroa.

Hallituksen mukaan uudistus tuo mittakaavaetuja ja alentaa hallinnointikustannuksia, parantaa rahastojen toiminnan valvontaa ja kasvattaa sijoitustuottoja.

Göteborgissa sijaitseva pääomasijoituksiin erikoistunut AP6-rahasto yhdistetään samassa kaupungissa toimivaan AP2-rahastoon. Tukholmassa AP1 lakkautetaan, ja sen varat jaetaan tasan AP3:n ja AP4:n kesken.

Päätös perustuu selvityshenkilö Tord Gransbon suosituksiin.

Lähde: Regeringen 31.1.2025 ja IPE News 31.1.2025

Puola: Yrittäjiä uhkaa eläkeköyhyys

Puolan sosiaaliturvalaitoksen (ZUS) vuonna 2023 tilaaman ja sille vuonna 2024 toimitetun raportin huolestuttavat löydökset ovat vuotaneet julki.

Vielä julkaisematon raportti osoittaa muun muassa, että Puolan eläkejärjestelmä on tikittävä aikapommi itsensätyöllistäjille.

Erityisesti naisyrittäjät ovat vaarassa joutua eläkeköyhyyteen. Naisten eläkeikä on matalampi kuin miesten. Tällöin myös eläkkeelle siirryttäessä työurat jäävät usein lyhyemmiksi kuin miehillä.

Puolassa yrittäjien ja maanviljelijöiden eläkemaksut eivät ole lainkaan tai vain heikosti sidoksissa tuloihin.

Eläkemaksun perustana on ilmoitettu tulo. Lähes kaikki yrittäjät tulotasosta riippumatta ilmoittavat tulonsa minimitasolla, joka on noin 60 prosenttia keskipalkasta. Tämä puolestaan vaikuttaa heidän etuuksiinsa ja useat jäävät valtion rahoittaman vähimmäiseläkkeen varaan.

Lähde: Warsaw Voice 27.1.2025

Tšekki: Toisinajattelijoille enemmän eläkettä

Tšekin hallitus on korottanut kommunismin aikakauden toisinajattelijoiden eläkkeitä keskimäärin 4 400 Tšekin korunalla (noin 175 eurolla) kuukaudessa.

Aiemmin monet heistä saivat hyvin pieniä eläkkeitä, koska heitä estettiin kommunistihallinnon aikana harjoittamasta ammattiaan. Osa oli myös mielipiteidensä takia vankeina, eikä vankeusaikoja ole huomioitu eläkkeen laskennassa.

Samalla hallitus on leikannut entisten kommunistihallinnon korkeimpien viranhaltijoiden eläkkeitä keskimäärin lähes 1 500 korunalla (noin 59 eurolla) kuussa.

Entisillä viranhaltijoilla oli kommunismin aikana hyvä palkka, joten myös eläkkeet olivat suhteellisen korkeita.

Lähde: DW.com 23.11.2024

Eläkeikävertailut Etk.fi-palvelussa

Kirjoittajat työskentelevät asiantuntijoina Eläketurvakeskuksen suunnitteluosaston ulkomaantiimissä.

Hintojen vaikutus suli indeksitarkistuksissa

Korkea inflaatio paisutti viime vuonna maksussa olevien eläkkeiden indeksitarkistuksia ennätyskorkeiksi. Tänä vuonna korotukset ovat huomattavasti maltillisempia.

Hintojen muuutokseen perustuvat eläkkeiden indeksikorotukset ovat joissain maissa jopa ylittäneet palkkakehityksen. Yleinen menetelmä on esimerkiksi hintojen ja palkan yhdistelmäindeksi, jossa komponenteille annetaan tietty paino. Meillä Suomessa työeläkeindeksi sisältää hintojen muutosta 80 prosentin painolla ja palkkojen muutosta 20 prosentilla. Virossa painot ovat toisin päin 20/80.

On myös maita, joissa eläkkeiden indeksointi on vakautettu suhteessa eläkejärjestelmän taloudelliseen tilanteeseen. Ruotsissa ja Saksassa indeksointi perustuu palkkojen kehitykseen, mutta siihen liitetty vakautusmekanismi pitää osaltaan huolen järjestelmän taloudellisesta tasapainosta.

Indeksitarkistuksia voidaan myös rajoittaa koskemaan täysimääräisesti vain tietyn rajan alle jääviä eläkkeitä. Näin menetellään Italiassa ja Itävallassa. Erikoisin menetelmä on Isossa-Britanniassa, jossa lakisääteistä eläkettä tarkistetaan ns. triple lock -menetelmällä.

Yleisesti indeksitarkistukset ajoittuvat vuodenvaihteeseen, joissakin maissa myös huhtikuun tai heinäkuun alkuun. Suomessa indeksitarkistukset tehdään vuosittain tammikuun alussa.