Kun et joukossa seiso
Suomalainen yhteiskunta on perinteisesti organisoitunut järjestöiksi, jotka ovat edustaneet kansalaisia ja yhteisöjä varsin kattavasti. Erityisesti sosiaali- ja terveyspolitiikkaa ovat samanaikaisesti tukeneet, ohjanneet ja uudistaneet monet organisoituneet tahot yhteiskunnan eri sektoreilla.
Suomalainen yhteiskunta on tässä suhteessa muuttunut. Ihmiset ja yhteisöt ovat myös tehneet omia valintojaan ja jättäneet järjestöjä. Puolueiden, järjestöjen ja liittojen jäsenmäärät ovat laskeneet merkittävästi. Haasteet tulevat kaikille tahoille aikaisempaa suuremmaksi, kun kannustimet jäsenyyteen vähentyvät, sosiaalinen hyväksyntä ei edellytä jäsenyyttä ja poistuminen muodostuu luontevaksi tavaksi osoittaa tyytymättömyyttä.
Näitä tahoja yhdistävä kysymys on, ketä he edustavat ja kenen suulla nämä järjestöt vastedes puhuvat, kun niiden kattavuus alkaa lähestyä 50 prosenttia kohderyhmästä. Tähän kysymykseen ei ole jouduttu vastaamaan 50 vuoteen.
Ketä neuvottelevat järjestöt kuuntelevat?
Sosiaali- ja terveyspoliittisesti tämä ei ole ratkaiseva asia, sillä nämä järjestöt ovat juurtuneet osaksi valtarakenteita ja toimivat kiinteästi osana päätöksentekokoneistoa. Niille ei myöskään ole myöskään varteenotettavaa haastajaa millään keskeisellä areenalla. Siten on varsin ilmeistä, että nämä järjestöt ovat edelleen neuvottelupöydissä tulevinakin vuosikymmeninä.
Suurempi kysymys on kuitenkin se, ketä neuvottelevat järjestöt kuuntelevat, onko huomio yksinomaan jäsenmaksunsa maksaneissa henkilöissä ja yhteisöissä vai enemmänkin esimerkiksi kaikissa puolueen äänestäjissä tai sektorin toimijoissa. Näiden intressit voivat voimakkaasti erota. Samaten ei ole selvää, johtaako tämä tilanne osaoptimointiin, jossa kokonaisuuden etua katsovat yhä harvemmat tahot.
Tämä intressien sektoroituminen, jos mikään, on sosiaali- ja terveyspolitiikan uudistamisen kannalta ongelmallista. Samaan aikaan sekä puoluekenttä että työmarkkinasuhteet ovat muutenkin valinkauhassa.
Useimmilla sosiaali- ja terveyspolitiikan aloilla on alkamassa sopeutuminen julkisen talouden vakauttamiseen ja väestörakenteen muutokseen. Jos kukaan muu ei tulevina vuosina katso kokonaisuuden perään, se jää valtiovarainministeriön tehtäväksi. Jälki ei välttämättä ole parasta mahdollista.
Kolumnisti Juho Saari on valtiotieteiden tohtori, sosiaali- ja terveyspolitiikan professori ja Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaani. Hän on kirjoittanut Työeläke-lehteen hän vuosina 2019 – 2021. Ensi vuonna kolumnistina aloittaa Timo Viherkenttä.