Jononhallinnan taito

Julkisen vallan kyky hallita jonoa on eräs oikeudenmukaisuutta tavoittelevan yhteiskunnan perustaidoista. Erityisen tärkeä jononhallinta on tilanteessa, jossa niukkoja voimavaroja pitää kerätä ja uudelleen jakaa eri kohteiden välillä tilanteessa, jossa useimmat ihmiset haluavat samaa asiaa ja ihmisillä on erimielisyyttä jonon järjestyksestä. Tärkeintä on luoda jonottamiselle hyväksyttävissä ja sovellettavissa olevat kriteerit.

Historiallisesti Suomi on eräs parhaista jononrakentajista. Epäilemättä merkittävin jononhallinnan tapaus on toisen maailmansodan jälkeinen asutuslaki, joka jakoi maata ja metsää sekä tontteja reilulle 100 000 maannälkäiselle sotaveteraanille, ja yli 400 000:lle luovutettujen alueiden siirtoväelle, sotaleskille ja orvoille. Tuskin mikään muu maa toisen maailmansodan jälkeen pystyi samanlaiseen operaatioon. Suomessa sille ei kuitenkaan ollut vaihtoehtoa ja jono pysyi hyvässä järjestyksessä.

Samankaltainen jononhallinta on ollut osa myös sosiaali- ja terveyspolitiikkaa. Verovaroin rahoitetuissa palveluissa jonoja on hallittu sosiaalisin kriteerein. Erityisesti vanhus-, vammais- ja asumispalveluissa on luotu jonolle tarkkoja kriteereitä, jos kohta on myös jätetty tilaa järjenkäytölle. Sosiaalivakuutuksessa on puolestaan pyritty mahdollisimman lyhyeen jonoon. Tuottajalla ei ole myöskään ollut taloudellista kannustinta jonon ylläpitämiseen.

Covid 19 -rokottaminen on myös edellyttänyt jononhallinnan taitoa. Ensimmäisessä vaiheessa noudatettiin riski- ja ikäryhmäkohtaisia kriteerejä sekä suojattiin terveydenhuollon ammattilaisia. Jono pysyi hyvin järjestyksessä. Suomessa jopa presidentti seisoi jonossa omalla paikallaan, joten kukaan ei kehdannut esittää rahaan tai asemaan perustuvaa ohituskaistaa.

Mitä lähemmäs valtaväestöä siirryttiin, sitä enemmän käytiin keskustelua muiden kriteerien huomioon ottamisesta. Esiin nousivat pyrkimykset suojata tiettyjen ammatti- ja avainryhmien edustajat sekä urheilijat ennen muita. Tässä vaiheessa syntyi jonkin verran epäjärjestystä.

Jälkeenpäin tehdään varmasti tutkimus, jossa analysoidaan, kuinka hyvin rokotusjono pysyi hallinnassa. Toivoa sopii, että jonon ohitse rokotettuja yhteiskunnan kellokkaita ei rekisterien tarkistuksessa löydy. Epäilisin, että jos näitä ohittajia löytyy, heille ei enää löydy paikkaa itsenäisyyspäivän kättelyjonosta.

Kirjoittaja Juho Saari on valtiotieteiden tohtori, sosiaali- ja terveyspolitiikan professori ja Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaani.