Eläkkeelle siirtyvä Melan Päivi Huotari: Kotimaisen ruuan arvostus ei näy ruuantuottajan arjessa
Kotimainen ruuantuotanto ja raaka-aineiden toimitusvarmuus nousivat arvoonsa koronapandemian aikana. Sota Ukrainassa ole ainakaan vähentänyt kotimaisen ruuan arvostusta. Viljelijöiden arjessa tämä ei näy.
Lannoitteet, rehut, polttoaineet ja lämmitys ovat kallistuneet ja korot nousseet. Korkojen nousu puraisee erityisesti nuoria maatalousyrittäjiä, jotka ovat usein tehneet isoja investointeja tilan kehittämiseen.
Helpotusta jaksamiseen on tuonut Melan Välitä viljelijästä -projekti, joka sai viimeisessä budjettiriihessä kaksi vuotta lisäaikaa.
– Ongelmat tuskin ovat kahden vuoden kuluttua poistuneet, mutta on helpotus, ettei projektia jouduttu lopettamaan nyt, kun avun tarve on selkeästi lisääntynyt, toteaa Maatalousyrittäjien eläkelaitos Melan toimitusjohtaja Päivi Huotari.
Myös miehet osaavat hakea apua
Vuonna 2017 käynnistetyn Välitä viljelijästä -projektin ydin on jokaisessa maakunnassa työskentelevä projektityöntekijä, johon maatalousyrittäjä voi ottaa yhteyttä, jos jaksaminen on koetuksella. Projektityöntekijät käyvät tiloilla, jossa kartoitetaan yhdessä tilanne ja mietitään miten haastavassa tilanteessa päästään eteenpäin.
Huotaria ilahduttaa erityisesti se, että henkistä apua osaavat hakea myös miehet. Toinen ilon aihe on ollut osaavien projektityöntekijöiden löytyminen, vaikka työsuhteet eivät olekaan vakituisia.
– Heillä on taitoa kohdata haastavassa elämäntilanteessa oleva ihminen, hän sanoo.
Viime vuosina on saatu parannettua myös lomitusverkostoa.
Maatalousyrittäjän jaksaminen on koetuksella.
– Minulle on ollut tärkeää, että Mela pystyy turvamaan viljelijän arkea jo ennen kuin viljelijä sairastuu tai sattuu vaikkapa tapaturmia, ensi vuoden alkupuolella eläkkeelle siirtyvä Päivi Huotari toteaa.
Jos Huotari saisi työuransa päätteeksi taikasauvan, hän muuttaisi ensimmäisenä Välitä viljelijästä -toiminnan vakituiseksi. Ulkopuolinen rahoitus on välttämätöntä, sillä vakuutusmaksuja siihen ei voi käyttää.
Seuraava kohde taikasauvan heilautukselle olisi erityisesti lypsykarjatilallisten vapaa-aika ja lomittajien saatavuuden varmistaminen. Se saattaisi houkutella alalle kaivattuja nuoria.
Työ on ollut mielekästä
Maatalousyrittäjien lisäksi Mela vastaa metsäyrittäjien, poronhoitajien, kalastajien ja tieteen ja taiteen apurahan saajien työhön liittyvästä sosiaaliturvasta ja työeläkkeistä.
Huotari kantaa huolta siitä, että luovilla aloilla sirpaleisesta työstä jää paljon edelleen vakuutusturvan ulkopuolelle.
– Työ Melassa on ollut helppo kokea merkitykselliseksi, koska vakuutettumme tekevät niin merkityksellistä työtä koko yhteiskunnan kannalta.
Huotarin eläkkeelle lähtö tapahtuu alkuvuodesta samassa yhteydessä, kun Melan toimitusjohtajuuden vastuut siirtyvät hänen seuraajalleen, Heli Backmanille.
Eläkesuunnitelmistaan Huotari kertoo, että aikoo viettää enemmän aikaa vapaa-ajanasunnolla Airistolla. Varsinais-Suomessa sijaitsee myös lapsuudenkoti, nyt veljen pitämä maatila.