Työkyky voi kukin käyttää voimiensa mukaan. Usein työkykyä voi olla jäljellä vielä sen verran, että voi koettaa jatkaa kevyempää työntekoa myös työkyvyttömyseläkkeellä.

Joustomallista turvaa työkyvyttömälle

Työkyvyttömyyseläkkeen joustomalli palasi lausuntokierrokselta viime viikolla (vko 11).

Toteutuessaan joustomalli tekisi työskentelystä nykyistä kannattavampaa ja ennakoitavampaa niille, jotka saavat työkyvyttömyyseläkettä mutta pystyvät tekemään työtä ainakin osittain.

Mallissa huomioidaan se, että ansiot voivat vaihdella kuukausittain. Työkyvyttömyyseläkkeen saajalla voi olla esimerkiksi epäsäännöllisiä työaikoja, vuorotyötä tai lomarahoja, jotka nostavat tuloja yksittäisinä kuukausina.

Nykyisin jo pieni mutta toistuva tulorajan ylitys voi johtaa siihen, että koko työkyvyttömyyseläke jää lepäämään.

Joustomallissa eläkkeen määrä alkaisi vähentyä vasta sitten, kun vuotuinen joustosumma on käytetty. Tarkoituksena on, että henkilö pystyy seuraamaan omaa tilannettaan ja ymmärtämään, miten työansiot vaikuttavat eläkkeeseen.

Mallin taustalla on ajatus sujuvasta ja pitkälti automaattisesta toimeenpanosta, joka perustuisi ajantasaisiin rekisteritietoihin.

– Tavoitteena on, että työkyvyttömyyseläkkeen saajan ei tarvitse pelätä työntekoa, vaan eläke joustaa tulojen mukana eikä katkea kokonaan, kertoo kehityspäällikkö Inka Hassinen.

Joustomalli korvaisi nykyisen ns. lepäämislain. Tavoitteena on, että uudistus tulee voimaan vuoden 2028 alussa.