Kyllä osuustoiminnalle, ei sosialismille
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA tutki tänä keväänä suomalaisten suhtautumista eri taloudellisiin järjestelmiin ja ideologioihin. Tarjolla oli seitsemän vaihtoehtoa, joihin sai kertoa suhtautuvansa joko erittäin myönteisesti, melko myönteisesti, melko kielteisesti tai erittäin kielteisesti. (Sai myös sanoa, että ei osaa sanoa.)
Kunkin vaihtoehtona olleen aatteen nettosuosion voi mitata siten, että myönteisesti suhtautuvien määrästä vähennetään kielteisesti suhtautuvien määrä. Suomalaisten suosikkijärjestys on siten laskettuna seuraavanlainen:
- Osuustoiminta
- Markkinatalous
- Liberalismi
- Suunnitelmatalous
- Kapitalismi
- Konservatismi
- Sosialismi.
Tulos saattaa yllättää, jos on seurannut julkista talouskeskustelua. Osuustoiminta ei nimittäin ole juuri kenenkään äänessä olevan lemmikki. Päinvastoin, tuntuu kuin osuustoimintaa pidettäisiin yhtä tunkkaisena historiallisena jäänteenä kuin sosialismia.
Osuustoiminnan suosio ei kuitenkaan yllätä niitä miljoonia tavallisia suomalaisia, jotka ovat osuuskuntien aktiivijäseniä.
Työeläkejärjestelmän näkökulmasta suomalaisten ajatukset vaikuttavat hyvin suosiollisilta, sillä työeläkeyhtiöt ja muut keskinäiset vakuutusyhtiöt ovat osuustoiminnan yksi alalaji.
Markkinatalouden saama kakkossija suosikkilistalla ilahduttanee sekin työeläkeyhtiöitä. Nehän tähdentävät kilpailevansa toisiaan vastaan markkinoilla. Suomalaiset ilmoittavat tykkäävänsä myös liberalismista, ja sitähän heille tarjoillaan, kun työeläkeyhtiöt saavat sijoittaa hallussaan olevia pääomia yhä vapaammin.
Suunnitelmatalous on suositumpaa kuin kapitalismi.
Hieman hämmentävää on, että suunnitelmatalous on kansalaisten keskuudessa suositumpaa kuin kapitalismi. Ilmeisesti suunnitelmatalous ei tarkoita suomalaisille samaa kuin sosialismi, vaan sitä, että taloutta hoidetaan suunnitelmallisesti, pitkäjänteisesti ja vastuullisesti. Tästähän vaikkapa juuri työeläkejärjestelmässä on kyse.
Sosialismin kansalaiset torjuvat jyrkimmin, mikä osoittaa, että he todellakin tarkoittavat suunnitelmataloudella aivan muuta kuin sosialismia.
Kansalaisten jyrkkä ei sosialismille lienee jyrkkä ei myös sille, että valtio kohentaisi talouttaan kajoamalla työeläkevaroihin.
EVAn kyselytutkimuksen perusteella työeläkejärjestelmällä ei siis ole mitään pelättävää kansalaisten taholta. Poliittiset päättäjät ovatkin sitten aivan eri taho.
Kolumnisti Pekka Seppänen on riippumaton talouden tarkkailija.