Kevan eläkejohtaja Eija Korhonen oli jo 2005 luomassa eläkkeiden laskentapalvelua, joka laajeni koko työeläkealalle. Vala-hankkeessa kyse on vielä suuremmasta kokonaisuudesta.

Vala-hanke luo uutta palvelutapaa työeläkealan tietojärjestelmiin

Työeläketurvan toimeenpanossa käytettävät palvelu- ja tietojärjestelmät uudistuvat perusteellisesti lähivuosina.

Työeläkelan yhteisten tietojärjestelmien uudistamisessa käynnistyy tänä keväänä ensimmäinen vaihe. Teknologiauudistusta kutsutaan Vala-hankkeeksi, lyhenteenä sanoista vakuuttaminen ja eläkkeen laskenta.

Ensiksi uudistuu vakuuttamisen osuus. Työ käynnistyy konkreettisesti maaliskuussa työeläkealan yhteisten palveluiden ylläpitäjän Arek Oy:n valitseman teknisen kumppanin Digia Oy:n kanssa. Arekissa työtä koordinoi hankejohtaja Leila Rajala.

Työeläkelaitokset ja Eläketurvakeskus omistavat Arekin ja ne yhdessä osallistuvat asiakas- ja ohjausryhmiin, jotka ohjaavat kehitystöitä. Vala-hankkeen ohjausryhmän vetäjänä vuoden alussa aloittanut Eija Korhonen Kevasta kiteyttää meneillään olevan työn kolme päätavoitetta: nykyteknologian ketterä hyödyntäminen, automatisoidut päivitykset ja ylläpidon kustannustehokkuus.

– Työuran aikaisten palkkojen vakuuttamiseen ja eläkkeen laskentaan hyödynnettävien tietojärjestelmien uudistaminen on tarpeen, koska nykyjärjestelmät alkavat tulla elinkaarensa loppupäähän, hän sanoo.

Uudistuksen myötä voidaan tehdä katkottomia asennuksia, mikä vähentää eläkelaitosten asiakkailleen tarjoamien palveluiden käyttökatkoja. Lisäksi tietoturvan ylläpidon varmistamiseen on aivan uudenlaiset mahdollisuudet.

– Tietoturva sekä henkilötietojen käsittelyn ja GDPR:n vaatimukset otetaan tarkasti huomioon palvelun ratkaisuissa.

Monta toimijaa yhdistävä uudistus

Lakisääteisen työeläketurvan toimeenpano ja siihen liittyvät moninaiset tehtävät yhdistävät jokaista työeläkelan toimijaa. Ne myös osallistuvat uuden määrittelyyn ja testaukseen. ETK roolinsa mukaisesti varmistaa yhteisen palvelukokonaisuuden toimivuutta sekä huomioi eri viranomaispalvelujen tarpeita.

Korhosella on käsi napilla, sillä juuri ohjausryhmä antaa luvan vaiheiden käynnistämiselle. Se myös seuraa kustannuksia sekä työn etenemistä. Budjetin ja raamit ohjausryhmä saa Arekin asiakasryhmältä.

Kuluja halutaan alemmaksi myös ylläpidon osalta.

Kymmeniä miljoonia euroja maksavaan kokonaisuuteen on tälle vuodelle budjetoitu lähes neljä miljoonaa euroa. Arviolta hankkeen kokonaiskustannukset ovat lopulta muutama kymmenen miljoonaa euroa.

Hyötyjä uudesta teknologiasta

Alan yhteisissä työryhmissä seurataan koko ajan tietojärjestelmien ja ICT-teknologian ylläpitokuluja.

– On huomattu, että vanhan teknologian pala kerrallaan korjaamisessa kustannukset tuppaavat karkaamaan käsistä. Pitkällä aikavälillä kuluja halutaan alemmaksi myös ylläpidon osalta, Korhonen sanoo.

Uuden teknologian hyötynä tulee siten myös kustannusten parempi ennakointi.

Ison teknologiauudistuksen vaikeus piilee siinä, että kokonaisuus tulee saattaa lopulta toimivaksi kaikille toimijoille. Yhteisen kokonaisuuden luomisessa jokaisen toimijan on jossain määrin painettava omaa rooliaan taustalle.

Korhonen ohjausryhmän puheenjohtajana huolehtii eri näkökulmien yhteensovittamisesta.

– Uuden teknologian hyödyntäminen ja saumaton yhteistyö hajautetussa järjestelmässä on lopulta kaikkien etu.

Vala-hankkeen 2025–2029 suunnitelma

Työeläkkeiden vakuuttamisen, työnantajapalveluiden ja eläkkeenlaskennan palveluihin liittyvä merkittävä työeläkealan yhteisten järjestelmien uudistushanke. Vala-hankkeen uudistukset otetaan käyttöön vaiheittain vuosien 2026–2029 aikana.

  • Järjestelmissä GDPR ja tietoturva huomioitu
  • Rakentamisaika ajoittuu vuosille 2025–2029
  • Vakuuttamisen järjestelmäuudistus vaiheittain 2025 ja 2026
  • Eläkkeen laskennan uudistus alkaisi 2026.
  • Työeläkelaitokset, Eläketurvakeskus ja Arek Oy
  • Arekin asiakasryhmä valmistelee rahoituspäätökset
  • Arekin ohjausryhmä antaa luvan käynnistämiselle ja seuraa kustannuksia.