
Jyri Liukon kirjavinkit
Tavallisen kansan tavallinen elämä

Perttu Immosen teos kuvaa harvinaisella tavalla suomalaisen arkielämän historiaa kolmessa alueellisessa kontekstissa.
Kirjassa havainnoidaan länsisuomalaista jokivarsikulttuuria, itäsuomalaista järvikulttuuriin ja kaskiviljelyyn perustuvaa elämäntapaa sekä merenrannan läheisyyden muokkaaman arjen erityispiirteitä Perämeren rannikolla. Lisämausteen kirjaan tuo monien tuttujen käsitteiden alkuperän paikantaminen yllättäviin yhteyksiin.
Perttu Immonen: Suomen rahvaan historia. Kolmen suvun elämää keskiajalta 1800-luvulle. Atena 2017

Myytti yhdistyy dystopiaan
Risto Isomäen tieteisromaani kertoo uudenlaisen version myyttisestä vedenpaisumuskertomuksesta ja samalla pelottavan vision lähitulevaisuuden uhkakuvista jäätiköiden sulaessa.
Kirjassa vuorottelee kaksi eri kertomusta. Poikkeuksellinen rakkaustarina vuosituhansien takaisessa kalastajakylässä olisi jo itsessään vetävän romaanin aihe, mutta tähän yhdistyy seikkailukertomus, josta päällimmäisenä jää mieleen ihmiskunnan totaalinen ja kylmäävä riippuvuus sähköverkon toiminnasta.
Risto Isomäki: Vedenpaisumuksen lapset, Into 2020
Jyri Liukko
Ikä: 43-vuotias
Koulutus: valtiotieteiden tohtori
Työ: erikoistutkija, Eläketurvakeskus
Lähellä sydäntä: lentopallojunioreiden valmentaminen, musiikki, kirjat ja elokuvat
Lukee seuraavaksi: Hermann Hesse: Demian.