Analyysi

Väestökehitys tuottaa yllätyksiä

Viimeistään viime vuonna kävi selväksi, että vuoden 2012 jälkeen alkanut syntyvyyden lasku ei ole pelkkää satunnaisvaihtelua.

Jaakko Kiander

Syntyvyyden jyrkkä lasku tällä vuosikymmenellä vetää päätöksentekijöillä otsan kurttuun ja sormen suuhun. Kyseessä on pidempiaikainen ilmiö, jonka uskotaan vaikuttavan merkittävästi väestökehitykseen.

Vielä viisi vuotta sitten ennakoitiin, että Suomen väestö kasvaisi kuuden miljoonan tuntumaan, kun taas uusimman Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan kasvu lakkaa ja vähitellen väkiluku alkaa painua lähelle viittä miljoonaa.

Muutos on merkittävä. Samalla se on ollut yllättävä, koska pitkään näytti siltä, että syntyvyys pysyisi hyvin vakaana ja suhteellisen korkeana.

Suomessa oltiin totuttu siihen, että keskimääräistä lapsilukua kuvaava kokonaishedelmällisyysluku oli noin 1,8. Useimpiin teollisuusmaihin verrattuna tämä oli hyvä luku, vaikka se olikin selvästi alle väestön uusiutumisen turvaavan tason.

Syntyvyys oli myös pysynyt suhteellisen kauan hyvällä tasolla eikä edes 1990-luvun lama ollut johtanut sen laskuun. Hyvän syntyvyyden katsottiin olevan osoitus perhepolitiikan onnistumisesta.

Edellisen kerran syntyvyys laski Suomessa 1970-luvun alussa. Tuolloin kyse oli kuitenkin perheenperustamisen ja lasten hankinnan lykkääntymisestä myöhempää elämänvaiheeseen. Lapsia ei ryhdytty hankkimaan vanhaan tapaan vähän yli 20-vuotiaina vaan vasta 25 ikävuoden jälkeen. Tämä ikäsiirtymä aiheut­ti väliaikaisen pudotuksen syntyvyyslukuihin, mutta tilanne palautui entiselleen 1980-luvulla. Sittemmin lasten hankinnan ikä on edelleen myöhentynyt noin 30 vuoteen.

Nyt väestötieteilijät pohtivat, voiko lastenhankinta myöhentyä vielä lisää. Jossain määrin tästä voi olla kysymys viime vuosien kehityksessä. Tällöin lapsiluvun lopullinen aleneminen (eli niin sanottu kohorttivaikutus) ei olisi niin jyrkkä kuin toteutuneiden syntyvyyslukujen perusteella voisi päätellä. Toisaalta lasten hankinnan lykkääminen selvästi yli 30 ikävuoteen voi johtaa myös siihen, ettei lapsia tule lainkaan.

Syntyvyyden lasku lisää huolta suomalaisen hyvinvointivaltion pahenevasta kestävyysvajeesta. Huoltosuhteen heikkenemistä väestön ikääntymisen seurauksena on toki osattu odottaa jo pitkään. Ikäihmisten määrä kasvaa suurten ikäluokkien ikääntyessä ja elinajan odotteen kasvaessa.

Vielä vuonna 2014 kuitenkin odotettiin, että suhteellisen korkea syntyvyys yhdessä vakaan nettomaahanmuuton kanssa pitäisi työikäisen väestön määrä suhteellisen vakaana. Nyt alentunut syntyvyys pakottaa arvioimaan asioita uudelleen. Odotettavissa oleva työikäisen väestön supistuminen nostaa vanhushuoltosuhteen paljon aiemmin ennakoitua suuremmaksi tämän vuosisadan jälkipuoliskolla. Tämä taas aiheuttaa uusia sopeutumispaineita eläkejärjestelmälle ja sote-palveluille.

Syyt syntyvyyden laskuun ovat osin hämärän peitossa. Suomi ei ole kuitenkaan ainutlaatuinen tapaus, vaan samaan aikaan monessa muussakin maassa on koettu samansuuntainen muutos.

Yksi selitys voi olla maailmaa vuonna 2008 koetellut finanssikriisi pitkäaikaisine seurauksineen. Kriisi loi taloudellista epävarmuutta, heikensi tulevaisuuden odotuksia ja nuorten ikäluokkien asemaa työmarkkinoilla. Nämä tekijät ovat luultavasti johtaneet perheen perustamisen lykkääntymiseen.

Väestöliiton tekemät kyselytutkimukset kertovat lisäksi siitä, että taloudellisen epävarmuuden lisäksi lasten hankinnan esteitä ovat vaikeudet sopivan puolison löytymisessä ja halu keskittyä muihin asioihin. Ekonomistisesti voisi ajatella, että lasten hankinnan kustannus on noussut – taloudellisten kulujen kuten asumisen lisäksi painaa myös se, että lasten myötä joudutaan yleensä tinkimään omasta vapaa-ajasta ja mieluisista harrastuksista.

Ilmastoahdistus on ehkä tuorein lapsettomuutta selittävä tekijä. Tästä ei ole vielä vahvaa tilastollista näyttöä, mutta arkipäivän keskustelut kertovat monen pohtivan kasvavan väestön hiilijalanjälkeä. Tällöin olisi kuitenkin hyvä ymmärtää, että nykyisillä syntyvyysluvuilla väestö ei kasva Suomessa eikä juuri missään muussakaan teollisuusmaassa.

Väestön kokonaismäärän supistuminen ei sinänsä on ole ongelma eikä väestön määrän kasvattaminen ole tarpeen. Matalan syntyvyyden maissa kysymys on lähinnä siitä, kuinka väestön supistuminen voidaan yhdistää riittävän tasapainoiseen ikärakenteeseen.

Jos syntyvyys on kovin matalalla tasolla, joudutaan ongelmiin huoltosuhteen kanssa. Ikääntyvässä yhteiskunnassa on luontevaa, että kasvava osa resursseista menee vanhempien sukupolvien eläkkeisiin ja terveyspalveluihin. Tämä osuus ei kuitenkaan saa kasvaa niin suureksi, että siitä aiheutuu työikäisille kohtuuttoman suuri rasitus.

Kiander jatkaa analyysia

Muuttoliike, syntyvyys ja elinikä ovat kolme keskeistä tekijää, jotka määrittävät väestökehityksen suunnan.

– Väestöennuste vaikuttaa sitten siihen, miten me ennakoimme sekä eläkejärjestelmän että sote-järjestelmän kustannuksien kehittymistä, Jaakko Kiander sanoo.

Näistä teemoista Eläketurvakeskuksen tutkimuksesta, suunnittelusta ja tilastoista vastaava johtaja jatkaa analyyttista pohdintaansa lehtemme uudella Analyysi-palstalla.

Kaksi ongelmaa Kiander tunnistaa tulevaisuuttamme varjostamassa. Ensimmäisenä hän mainitsee väestökehityksen, joka koskettaa muutakin kuin eläkejärjestelmää ja kytkeytyy hyvinvointivaltion tilaan laajemmin.

– Poliittisille päätöksentekijöille kuuluu pohdittavaksi, miten väestönäkymää voidaan muuttaa, jotta meillä olisi enemmän työikäisiä tulevaisuudessa.

– Jos ja kun näyttää siltä, että tilanne on menossa mahdottomaksi vaikkapa eläkemaksun kannalta, on ennenkin tehty korjaavia liikkeitä.

– Suomessa on aika pitkälle sellainen tyyli, että yritetään sopeutua siihen, miten asiat menevät. Mutta nyt minusta voisi olla aktiivisempi ote tulevaisuuden muokkaamisessa, hän näkee.

Toisena Kiander nostaa tarkasteluun laahaavan tuottavuuden. Kansantaloudessa työllisen työvoiman osuus, työllisyysaste ja tuottavuus vaikuttavat olennaisesti hyvinvointivaltion julkisen talouden tasapainoon.

– Työn tuottavuuden kehitys on ollut viimeiset kymmenen vuotta varsin hidasta, lähes olematonta.

– Nyt olisi aika miettiä, voisiko omilla toimilla lähteä siihen vaikuttamaan. Ei kannattaisi jäädä sivusta sopeutuen vaan katsomaan, että heikommin menee, hän miettii.

Eläketurvakeskuksen tutkimustieto on julkista ja sitä voi hyödyntää koko ympäröivä yhteiskunta: päätöksentekokoneisto, kansalaisyhteiskunta ja media – ylipäätään kaikki, joita eläketurva kiinnostaa.

– Laajasti ajateltuna meidän sidosryhmämme on koko yhteiskunta, kun mietitään esimerkiksi eläkeläisten toimeentulon tai työkyvyttömyyden teemoja, Kiander sanoo.

Hän pitää Eläketurvakeskuksen vahvuutena eläkejärjestelmän hyvää ymmärrystä ja eläkerekistereihin pohjaavaa dataa tutkimustiedon perustana.

– Eläketurvakeskuksen agendana on edistää tietoon perustuvaa päätöksentekoa. Siitä kautta vaikutetaan myös eläkepolitiikan valmistelun käytössä olevaan tietopohjaan, hän näkee.

– Me ei sanota, mitä pitää tehdä. Voimme esittää, mitä voidaan tehdä ja mitä seurauksia eri vaihtoehdoista aiheutuu, Kiander luonnehtii tutkimuksen roolia.

Työmarkkinaosapuolten kanssa Kiander on ollut pitkään tekemisissä ja voi hyödyntää työssään työmarkkinakentän laajaa tuntemustaan.

Analyyttisena ja tarkkanäköisenä hän näkee tavoitteiden asettelun taakse. Tärkeimpänä ominaisuutenaan hän pitää tätä tutkijan taustaansa ja taloustieteellistä omaamistaan. Se antaa hyvän ajattelukehikon.

– Sen avulla pystyn jäsentämään asioita niin, että kaikki ei näytä kaaokselta. Vaan rakentuu itse asiassa aika selvästi.

Kianderin mukaan Eläketurvakeskuksen tapaisen toimijan eetokseen sopii tulevien sukupolvien huomioiminen ja jatkuvuudesta huolehtiminen.

– Ylipäätään eläkejärjestelmä luo sidoksen eri sukupolvien välille ja pyrkii edistämään tässä mielessä varsin kestävää kehitystä pitkällä aikavälillä.

Anne Iivonen

KUKA?

Jaakko Kiander

Ikä: 56-vuotias

Työ: Eläketurvakeskuksen johtaja

Aiempi työura: työeläkeyhtiö Ilmarisen yhteiskuntasuhdejohtaja (2018–2019) ja johtajana (2010–2017), Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja (2006–2010), Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n johtava ekonomisti ja tutkimusjohtaja (1997–2006). Uran alussa yliopistotutkija.

Koulutus ja oppiarvo: valtiotieteiden tohtori, kansantaloustieteen dosentti

Koti ja perhe: Tuula-puoliso ja kolme lasta iältään 27–31 vuotta. Kiander on Itä-Helsingin lähiön kasvatti, asunut isoimman ajan elämästään samassa talossa Vartiokylässä.

Onnellisuuden lähteet: tykkää rauhallisesta elämästä, musiikin kuuntelemisesta ja lukemisesta sekä kesämökillä puuhastelusta.