minä väitän

Koronakysymys: Etänä vai toimistolla?

Koronakriisin takia miljoona suomalaista loikkasi etätöihin. Korona on pakottanut organisaatiot pohtimaan, missä tulevaisuudessa työskennellään: etänä, toimistolla vaiko joustavasti näitä yhdistellen? Millaisia työtiloja tarvitaan?

Kun etätyöstä on koronan myötä tullut normaali tapa työskennellä, on henkilöstöä vaikea houkutella huonoihin työtiloihin, kuten tunkkaiseen toimistoon tai hälyisään avokonttoriin. Vaikka moni kaipaa jo työkavereita, työtilan pitää olla laadukas, jotta sinne halutaan palata. Tavoitteena tulee olla terveelliset, turvalliset ja henkilöstön hyvinvointia edistävät tilaratkaisut.

Avotilat vähenevät ja monitilaratkaisut yleistyvät. Korona vauhdittaa tätä kehitystä.

Monitilatoimistot eroavat avotoimistoista siten, että avoimen tilan lisäksi tarjolla on myös muita tiloja eri tehtäville. Esimerkiksi nimettyjä tai nimeämättömiä työpisteitä, hiljaisia tiloja keskittymistä vaativille tehtäville, neuvottelutiloja yhteistyölle ja kohtaamispaikkoja.

Tilaa tarvitaan myös lisääntyneisiin etäkokouksiin. Etätyön vuoksi omia työpisteitä ei välttämättä tarvita.

Monitilatoimiston käytön ideana on, että työntekijä voi valita itselleen ja tehtävälleen sopivan paikan. Sitä voi vaihtaa tilanteen ja tarpeen mukaan. Hyvinvoinnin näkökulmasta työntekijällä on enemmän hallinnan mahdollisuuksia, kun hän voi vaikuttaa työolosuhteisiinsa ja käyttää tiloja joustavasti omista tarpeistaan lähtien.

Monitilaratkaisut soveltuvat hyvin sellaiseen työhön, joka ei ole sidoksissa paikkaan ja aikaan, ja jossa tarvitaan paljon vuorovaikutusta ja koordinointia.

Vuorovaikutuksen helppous koetaan usein monitilatoimistojen hyvänä puolena. Myös työtovereiden tavoitettavuus, yhteisöllisyys, tiedonkulku ja yhteistyö korostuvat myönteisinä piirteinä.

Ongelmiksi voivat muodostua riittämätön työrauha ja yksityisyys. Yhteiset pelisäännöt edistävät sujuvaa työskentelyä ja hyvinvointia. Koronatilanteessa tulee muistaa turvavälit, hygienia, tuuletus ja siivous.

Ennen koronaa kysyttiin, milloin työskennellään etänä? Nyt kysytään, milloin tavataan toimistolla? Missä Sinä olet parhaimmillasi?

Virpi Ruohomäki

Ikä: 54 vuotta

Koulutus: Filosofian ­tohtori, työ- ja organisaatiopsykologi

Työ: Vanhempi tutkija, Työterveyslaitos.