Kolumni juho saari

Milloin on aika uudistaa uudistuksia?

Milloin ja missä tilanteessa joku idea alkaa kiivetä ylemmäksi politiikan asialistoilla? Milloin on oikea aika uudistamiselle – ja ennen kaikkea, milloin uudistamista lykätään liian myöhäiseen hetkeen?

Koronakriisin ensimmäisen aallon aikana osa sosiaalipoliittisista uudistuksista taisi ”naksahtaa” osin liian aikaisin, sektoraalisesti eriytyneesti ja liian vähäisellä pohdinnalla. Hyvin lyhyellä ajalla Suomessa ja muissa maissa otettiin käyttöön etuuksia ja malleja, joiden kohdentumista ja kattavuutta ei loppuun saakka pohdittu. Lopputulos ei ollut kokonaisuutena kovin tasapainoinen.

Myönteistä ajanjaksossa kuitenkin oli työmarkkinajärjestöjen yhteisymmärrys lomautuksissa ja työttömyysturvan rahoituksessa. Yhteisymmärryksessä on myös tuettu työeläkevakuuttajien vakavaraisuutta koronavirusepidemian aiheuttamassa poikkeustilanteessa. Nämä uudistukset auttoivat pahimman kriisin ylitse.

Politiikan asialistoilla on jo tunnetusti työeläkepoliittisia uudistusehdotuksia. Niitä ovat työntäneet porras portaalta eteenpäin väestörakenteen ennakoimaton muutos, työllisyystavoitteen karkaaminen, yhden työeläkeyhtiön vakavaraisuushaasteet, koronan aiheuttama keinunta sijoitusten tuotoissa ja kansainvälisen ympäristön epävarmuus.

Pohdintojen kohteena ovat olleet eläkeputki, osittainen vanhennettu varhaiseläke ja työeläkemaksut. Jakolinjat ovat olleet perinteiset. Keskustelua on käyty myös maahanmuuton tarpeellisuudesta ja sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta. Elokuussa Hetemäen johtama virkamiestyöryhmä lisäsi uudistuksien tekemisen painetta. Myös OVE:lle on näytetty ovea, vaikka sitä ei ole ehditetty vielä kunnolla ottaa käyttöön. Joku on ehtinyt kaivaa arkistostaan Sailaksen listan 1990-luvun alusta.

Tilannekuva on sekä epäselvä että selkeä. Tulevista sijoitustuotoista kukaan ei osa kertoa, joskin pörssikurssit ovat nousseet poikkeuksellisesti elvytyksen myötä. Vakavaraisuuden kriteerit ovat kuitenkin laskettavissa ja työeläkemenot ovat hyvin ennakoitavissa. Nyt nähtävissä olevat tulot ja laskettavissa olevat menot eivät vaivatta täsmää pitkällä aikavälillä. Toisaalta elvytyksen aikana sosiaaliturvamaksujen korottaminen olisi hivenen erikoista.

Työeläkeuudistukset on perinteisesti tehty huolella harkiten sen jälkeen, kun informaatiovaranto on kerätty ja vaihtoehdot on kartoitettu. Usein uudistus on ollut viimeinen vaihtoehto sen jälkeen, kun esimerkiksi työllisyyteen liittyvät ratkaisut on arvioitu riittämättömiksi. Nyt tämänkaltaista informaatiovarantoa ei ole ja vaihtoehtojakin on pohtimatta.

Työmarkkinajärjestöillä ei ole aktiivista valmiutta keskustelun avaamiseen tilanteen ollessa epäselvä. Samaten on hyvinkin mahdollista, että työeläkejärjestelmän vakauden kannalta tärkeimmät uudistukset tehdään maahanmuutto- ja perhepolitiikkaan.

Kaiken kaikkiaan maassa on odottava tunnelma. Toisaalta Suomessa on ennenkin lähdetty hiihtämään ja tultu korvesta takaisin uutisten kera. Ehkäpä tässäkin odotellaan ensin lumien tuloa ennen päätöksentekovaiheeseen siirtymistä – ja sen jälkeen lehtien tulemista puihin.

Juho Saari

Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori, sosiaali- ja terveyspolitiikan professori ja Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaani.