Kolumni

Arvoperustaista politiikkaa

Nuorena virkamiehenä 2000-luvun alkupuolella olin Suomen edustajana Sosiaalisen suojelun komiteassa, joka vastaa eräistä Euroopan unionin politiikkaprosesseista. Erään komitean järjestämän konferenssin jälkeisellä illallisella erään toisen unionin jäsenmaan (poliittinen) edustaja meni kehumaan maansa sosiaali­politiikkaa.

Hänelle hänen edustamansa hallituksen uudistukset hipoivat täydellistä. Oma maa näyttäytyi parhaalta mahdolliselta epätäydellisessä maailmassa.

Hänen näkemyksensä eivät kuitenkaan olleet yhteensopivia samana päivänä käsiteltyjen lukujen kanssa. Tämä oli helppo todentaa, koska kokous oli käsitellyt juuri näitä raportteja. Tulokset olivat selkeät. Menolisäykset eivät olleet kohdentuneet ajatellusti, julkinen talous oli alijäämäinen, työttömyys yleistä ja köyhyys nousussa.

Näihin havaintoihin hän vastasi hymyillen: I exercise my right not to be informed, suomennettu suurin piirtein ”minulla on oikeus olla tietämätön” ja jatkoi, että he tekivät puolueen arvojen mukaisia­ päätöksiä.

Tämä tapahtuma tuli elävästi mieleen päättyneen kevään vaalikeskusteluja seuratessa. Väliin jäi vaikutelma, että tosiasioiden ei pidä antaa häiritä hyvää argumenttia, jos sillä on omaa agendaa vahvistava­ vaikutus.

Rationaalinen tietämättömyys ei ollut yhdenkään puolueen erityisoikeus. Puolueessa kuin puolueessa unohdettiin oman intressin ja agendan kannalta yhteensopimattomat asiakokonaisuudet. Samalla tavalla käyttäytyivät omaa agendaansa edistäneet intressiryhmät.

Kaikki tämänkaltaiset tapaukset eivät kuitenkaan perustu harkittuun tosiasioiden sivuuttamiseen. Väliin asiat vain ovat monitulkintaisia. Esimerkiksi eriarvoisuudesta käydyssä keskustelussa on hyvinkin erilaisia lähestymistapoja ja tarkasteltavia asioita, jotka antavat hyvinkin erilaiset tulokset. Samaten julkisen talouden kestävyydestä tai kestämättömyydestä voi perustellusti esittää hyvinkin erilaisia näkemyksiä.

Lisäksi hyvin monimutkaisissa kysymyksissä voi epävarmuuden alla olla perusteltua tehdä arvoihin perustuvia päätöksiä ja rohkeasti nojata eteenpäin. Näin on tehty myös Suomessa. Epäilemättä monet merkittävät sosiaalipoliittiset uudistukset olisivat jääneet tekemättä, mikäli niiltä olisi vaadittu kattavia laskelmia ja menoarvioita. Lisäksi Suomessa on tehty lukuisia sosiaali- ja terveyspoliittisia uudistuksia, joiden toteutuneet menokehykset ovat ylittäneet suunnitellut. Julkinen talous on nämä uudistukset kuitenkin kestänyt.

Nyt kun hallitus alkaa toimeenpanna mittavia sosiaali- ja terveyspolitiikan uudistuksia, punnitaan hallituksen sekä halukkuus tietoperustaiseen päätöksentekoon että tarvittaessa kykyyn tehdä arvopohjaisia päätöksiä.

Hyppy pimeyteen ei välttämättä ole huono hyppy. Sitä ei ollut myöskään edellä mainitun maan harjoittama sosiaali- ja terveyspolitiikka. Vilkaisin nimittäin maan tunnuslukujen kehityksen kuluvalla vuosikymmenellä. Ne ovat olleet varsin myönteisiä, esimerkiksi julkinen talous on vähemmän alijäämäinen kuin Suomessa, työllisyys noussut nopeasti ja köyhyys on selkeästi vähentynyt – vaikka maa ei tietoperustaista päätöksentekoa harjoittanutkaan 2000-luvun alussa.

Juho Saari

Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori, sosiaali- ja terveyspolitiikan professori ja Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaani.