REPORTAASI

Armin arki

Luonnon keskellä asuu omakotitalossaan Armi Käppi, 83, aivan itärajan tuntumassa Parikkalan Uukuniemellä. Arjessaan hän tulee toimeen pienillä kuluilla.

teksti anne iivonen | kuvat karoliina paatos

Uukuniemellä asuva Armi Käppi on yksi heistä, joita tilastollisesti voi luonnehtia maaseudun pienituloisek­si eläkeläiseksi. Mutta on hän paljon muutakin.

Kauniisti hoidettu pihapiiri, soma sininen talo kirkonkylän tuntumassa on unelmien paikka asua. Kun vierestä katsoo menoa, Armin elämä ei ainakaan laadullisesti­ ole köyhää.

– Henkisesti ja talouden puolesta minulla on hyvä olo. Mitkä on tulot, sen mukaan eletään. Olen ihan pienestä asti oppinut tulemaan toimeen pienillä tuloilla, hän sanoo.

Armille hyvä olo syntyy arjen pienistä teoista, luonnon ihmettelystä, huushollin askareista ja liikunnallisista harrastuksista.

– En haaveile paremmasta. Olen ollut varmaan aina liiankin realisti, hän sanoo touhukkaan päivän alussa.

Omakotitaloa yksin asuessaan hän tekee enimmät työt itse.

– Kyllä minä olen lähes kaiken itsenäisesti hoitanut, mitä nyt talvella pihatien auraus tai tontilta puunkaato hoituu muuten. Kaiken muun olen pystynyt tekemään.

Askaretta ja tekemistä Armin elämänpiirissä riittää yltäkyllin läpi vuoden. Piha- ja puutarhatyöt kesällä, talon kunnossapitoa­, polttopuusouvia karsimisineen, pilkkomisineen ja pinoamisineen. Joka päivälle piisaa tekemistä kuin neulasia.

– Kaikesta tekemisestä ja luonnon piirissä olemisesta nautin. Niin kauan kun pystyn, jatkan tähän tapaan elämistäni.

Mitä, jos apua pitäisi ostaa ulkopuolisena palveluna, miten Armin talous kestäisi sen?

– Ei sitä pystyisi. Onneksi vävy kaataa moottorisahalla puut, minä kyllä kirveellä karsin ja pilkon ja kannan halot varastoon.

Huusholliinsa Armi ei kaipaa ketään dannya rinnalleen. Elämänkumppani kuoli syöpään viitisentoista vuotta sitten. Sen jälkeen hän on asunut yksin. Taakse elämänpolulla jäi aiempi eroon päättynyt avioliitto. Neljästä lapsesta kolme elää sekä­ jälkikasvuna lastenlapsia kymmenkunta ja lastenlastenlapsiakin puoli tusinaa.

Armi on Rovaniemellä syntynyt, Keski-Pohjanmaalla kasvanut ja Uudellamaalla­ kouluttautunut. Enimmän työuransa hän on tehnyt pankivirkailijana, sitten puolisonsa yrityksessä ja lopulta itse yrittäjänä.

Armin elämä asettui 1998 sattuman kuljettamana itärajan pintaan Uukuniemelle. Karjalan Pyhäjärveen rajoittuvasta omarantaisesta pihapiiristä on linnuntietä itärajalle reilut parisen kilometriä. Laatokan, Euroopan suurimman järven, laineet liplattavat­ parinkymmenen kilometrin päässä, tosin itänaapurin puolella.

Luonnosta hän noukkii talteen kaiken hyödyllisen. Pienimmätkin risut hän kietoo sytytysnipuiksi talven varalle. Kekseliäät kierrätysniksit syntyvät järkevän martan ajatuksissa kuin itsestään.

Sisällä talossa on viihtyisää, ja muutenkin paikat ovat tip-top kunnossa. Monenlaista kulua talon ylläpidosta kuitenkin koituu. Armi arvelee selviävänsä yleiseen asumistasoon verrattuna kohtuullisilla kuluilla.

– Kokonaisuudessaan asumiseen minulta menee melkein 300 euroa kuukaudessa. Lämmityskulut ovat nousseet paljon viime vuosina, etenkin sähkön siirtomaksut ovat aivan hirveät nykyisin, hän sanoo.

Armi luettelee summaan sisältyvät muut pakolliset maksut: kunnalle vesi- ja viemäröintikulut, verottaja kerää kiinteistöveron ja talven auraukset hän ostaa paikalliselta linkomieheltä.

Omakotitaloasujalla aina on jotakin remonttia menossa, joten sukan vartta on venytettävä.

– Kun päälle ynnään ruokaostokset, auton kulut ja kaikki vakuutukset, ei paljon muuhun jääkään.

Tällä tavoin hän saa pienen työeläkkeensä ja sen päälle maksettavan siivun kansaneläkettä riittämään. Tarkassa taloudessa hän tulee toimeen alle tuhannen euron käteen jäävällä summalla.

– Tiliotteesta katson, että tulot ovat tuon verran ja menot tuon verran. Ne menevät melkein tasan. Olen pärjännyt, mutta en ole ikinä ollut mitenkään tuhlaileva.

– Jalat maassa on mentävä ja menot mitoitettava tulojen mukaan, hän neuvoo.

Talouden turvapuskurina hänellä on pääomatuloja vuokraamastaan kerrostaloasunnosta Mäntsälästä. Armi on viisaasti säästänyt ja jättänyt jemmaan pahan päivän varalle.

Ostokset hän hoitaa nyt tutuilla kulmilla, kun viime kesänä paikkakunnalle avattiin jälleen kyläkauppa Niukkalaan. Noin kolmen viikon välein hän suuntaa Tokmanniin ja muihin Parikkalan palveluihin 50 kilometrin päähän.

Hyvin harvoin hän ostaa mitään uutta. Viimeiseen 30 vuoteen hän ei ole käynyt kampaajalla, värjäykset ja permanentitkin hän tekee itse.

– Jos kaikki olisivat semmoisia kuin minä, palvelualan yrittäjiähän ei elättäisi mikään, hän naurahtaa.

Kuluttamisen sijaan Armi Käppi nauttii täysin siemauksin järviluonnosta ja uimisesta.

– En käytä mitään hieronta- tai kauneu­denhoitopalveluja, Pyhäjärvi hoitaa aamu-­uinnilla nämä kaikki ilmaiseksi.

Mikä seikka voisi muuttaa auvoisen elämänmuodon?

– No sairastuminen ilman muuta. Kävin­ äskettäin apteekissa, kun yllättäen iski kesäflunssa. Pariinkymmeneen vuoteen en ole flunssaa sairastanut.

Apteekki sijaitsee 30 kilometrin päässä Parikkalan Saaren kyläkeskuksessa. Sinne huristellessaan hän siunaili onneaan, ettei ole mitään pysyvää sairautta.

– Hyvä tavaton, jos joutuisi syömään monenlaisia lääkkeitä ja käymään lääkäreissä. Sitä ei kyllä talous kestäisi.

Hyvinvointi on jokaisella lopulta kiinni terveydestä.

Ruokataloudesta Armi huolehtii kätevänä­ emäntänä systemaattisesti.

– Nykyään minulla on ruuantekopäiviä. Valmistan kerralla kolmea, neljää eri lajia. Teen isoja määriä ja laitan ne annospakasteisiin. Otan valmista ja höystän salaatilla.

Tällä tavoin hän säästää ruokataloudessa pitkän pennin. Lisäksi hän hyödyntää marjat ja poimii sieniä. Pyyntituoretta kalaa ilmaantuu tuon tuosta pöytään.

– Tutut tulevat veneellä suoraan koti­laguuniini ja kysyvät, ottaisinko kalaa.

Nytkin perattavana on paikallisen kalastajan pyytämiä muhkeita mujeita.

– Metsämarjoista kerään mustikat, vadelmat ja puolukat, puutarhasta viinimarjat ja karviaiset. Tavallisesti säilön ruokasienet, kanttarelliaika on täällä aivan ihana. Kun sataisi, tulisivat herkkutatitkin.

Syyskuun lämpiminä viikonloppuina autoja huristelee Armin talon ohitse vielä jokunen. Koirat haukkuvat hirven- ja karhunkaadon aikaan kuorossa. Pian kauratkin on jo puitu ja kylätie hiljenee.

Syksy laskeutuu Karjalan luontoon, pimeä kietoutuu pihapiirin metsälehmuksiin. Joskus syvimmän maaliskuun pakkasilla kylä uinuu kuin äänettömänä, vain pyhäaamuina kirkonmäen tapulista kantautuu kellojen kumu Armin kotirantaan.

– Näin syksyllä riittää haravoimista. Kerran vuodessa pitää käydä vesakot läpi ja raivata puutarhaa auki, touhuilee Armi idän­hepokattien vielä siristellessä taustalla.

Lomalaisten pulleat tila-autot palasivat jo aikaa sitten takaisin kasvukeskuksiin. Työstä kylläisen päivän päätteeksi Armi sytyttää valon jalkalamppuun ja syventyy nojatuolissa ristikon ratkomiseen.

– Olen erakkoluonne, ja viihdyn hirveän­ hyvin yksin. Kuitenkin ystävät ovat tärkeitä, onneksi täällä on useita hyviä ystäviä.

Aiemmin hän asui Mäntsälässä, teki työvuotensa siellä. Uudellamaalla asuvat edelleen kolme tytärtä lapsineen. Armi on kaukana perheestään, mutta kesäisin on vähän väliä joku perheenjäsenistä tulossa kylään.

Valveutuneen kansalaisen aktiivisuudella Armi on harrastanut vesiensuojelua Kirkkolampi kirkkaaksi -projektissa. Sen vetäjänä hän on saanut tunnustuspalkinnon seutukunnan ympäristöviranomaiselta. Hän on osallistunut talkootyöhön: pelkästään jo marttayhdistyksen puheenjohtajana vierähti 16 aktiivista vuotta.

– Marttatoiminnan kautta olen päässyt kiinni uukuniemeläisyyteen.

Kylätielle hän huristaa Golfillaan, ei joutenpäiten, vaan ystävien luo ja jumppamatolle. Syksystä kevääseen ystäväjoukko kokoontuu Niukkalan kylälle vapaa-aikakeskukseen, entiseen vanhusten palvelutaloon.

Tutussa porukassa kolmesti viikossa joogataan, jumpataan tai käydään kuntosalilla. Yhdessä tekemiset ja arjen askareet ovat pitäneet Armin olemuksen virkeänä.

– Eksote lakkautti meiltä palvelutalon, joten parempi pysytellä vain liikkeessä.

– Nyt ei tulla vanhaksi ollenkaan, käydään vaan kuntosalilla, hän naurahtaa. 

Arki kantaa ja maailma pysyy paikallaan, kun ­rannassa uivat kuikat ja kurjet huutavat suolla muuttoaikaan. Vaikka ahkera onkin, Armi Käppi  on oppinut, että työt eivät käsistä karkaa.
Arki kantaa ja maailma pysyy paikallaan, kun ­rannassa uivat kuikat ja kurjet huutavat suolla muuttoaikaan. Vaikka ahkera onkin, Armi Käppi on oppinut, että työt eivät käsistä karkaa.
– Minulla ei ole mitään mielitekoja päästä etelänmatkoille lekottelemaan. Jos sinne menisi, niin kauhea ikävä olisi heti näille kotirannoille, Armi Käppi sanoo. Vastikään kodin lähettyvillä hän oli törmätä karhuun, mutta ei siitä kumpikaan vauhkoontunut. Armi palasi pihaansa ja kontionpoika jatkoi matkaansa.
– Minulla ei ole mitään mielitekoja päästä etelänmatkoille lekottelemaan. Jos sinne menisi, niin kauhea ikävä olisi heti näille kotirannoille, Armi Käppi sanoo. Vastikään kodin lähettyvillä hän oli törmätä karhuun, mutta ei siitä kumpikaan vauhkoontunut. Armi palasi pihaansa ja kontionpoika jatkoi matkaansa.