Pääkirjoitus Mikko Kautto

Oi aikoja, oi poikkeusaikoja

Olemme eläneet jo vuoden koronaviruksen luomissa poikkeuksellisissa oloissa. Valtio on laastaroinut eri sektoreiden haavoja velkarahalla ja kuntien palvelujärjestelmissä on jouduttu muokkaamaan toimintamalleja.

Ei viime vuosi tietysti työeläkealallakaan normaalivuosi ollut, mutta poikkeus­oloista tuskin voi puhua. Maksutulo pieneni, mutta koko talouden palkkasumma jäi vain puoli prosenttia pienemmäksi kuin edellisvuonna. Työeläkevakuuttajien keskimääräinen sijoitustuotto oli lopulta hyvä. Toimeenpano ei takkuillut, kun tietojärjestelmät ovat immuuneja perinteisille viruksille.

Katri Raatikainen kertoo lehdessämme yhteistyöstä työeläkealalla. Jokaisella työeläkealan toimijalla on oma käsityksensä siitä, missä yhteistyön ja kilpaillun alueen välisen rajan tulisi kulkea. Osin rajaa määrittelee eläkelaitoksen vakuuttamisen ala. YEL- ja TyEL-yhtiöiden näkökulma kilpailuun ja yhteistyöhön on erilainen kuin muita lakeja hoitavilla. Myös eläkelaitosten koko, toimeenpanon prosessit ja välineet eroavat, mikä vaikuttaa siihen, mikä koetaan välttämättömäksi tai tavoiteltavaksi.

Yhteistyön tarve on pysyvä ja se perustuu kansalaisen palveluun. Vuositasolla noin puolella miljoonalla vakuutetulla on vakuutus useamman kuin yhden eläke­laitoksen kautta. Työeläketoimialan tulisi tavoitella tehokasta toimeenpanoa, ei vain laitoskohtaisesti vaan myös koko työeläkealan tasolla. Minimin sijaan kannattaa tavoitella optimia. Fiksusti suunniteltuna yhteiset tietojärjestelmät tuovat tehoa toimeenpanoon, säästöjä alan IT-kuluihin ja kansalaisille hyvän asiakas­kokemuksen ilman haitallista vaikutusta kilpailulle.

Verkkopalveluiden käyttö jatkaa kasvuaan. Työeläke.fi -palvelussa tehtiin viime vuonna uusi ennätys, 1,7 miljoonaa käyntiä. Suosituimpia ovat laskurisivut. Laskurit voi nähdä kaikille tarjolla olevana työeläkealan peruspalveluna, joiden avulla osa hakeutuu työeläkevakuuttajan täsmäpalveluihin. Niiden kyljessä saamme tarjottua perustietoa työeläkkeistä ja tuloksena on työeläketurvaa paremmin tuntevia kansalaisia.


Mikko Kautto, toimitusjohtaja, Eläketurvakeskus
TWITTER @MIKKO_KAUTTO

”Yhteistyön tarve on pysyvä ja se perustuu kansalaisen palveluun.”