iStock
iStock

Eläkejärjestelmän kestävyys perustuu

riskien hallintaan

Suomalainen eläkejärjestelmä tarjoaa monimuotoista turvaa ­vakuutetuille. Eläkemenoilla mitaten turvan määrä tulee kasvamaan lähivuosina nopeasti, koska väestö on vanhentumaan päin.

teksti mauri kotamäki

Väestöennusteen mukaan yli 65-vuotiaan väestönosan määrä tulee kasvamaan keskimäärin 25 000 henkilöllä joka vuosi seuraavat kymmenen vuotta. Tilastokeskuksen ennusteen mukaan työikäinen väestö ei juurikaan kasva, jonka seurauksena vanhushuoltosuhde heikkenee.

Toisin sanoen tulevaisuudessa tulee olemaan enemmän vanhusväestöä suhteessa työstä veroja ja maksuja maksavaan, työikäiseen väestönosaan.

Osin väestön vanheneminen on seurausta elinajan pidentymisestä ja se onkin hieno, tavoittelemisen arvoinen asia. Vastasyntyneen tyttölapsen elinajanodote 1800-luvun alussa oli himpun verran yli 30 vuotta, 1900-luvun alussa noin 48 vuotta, mutta vuonna 2016 jo yli 84 vuotta.

Pidentynyt elinikä on merkki paremmasta terveydentilasta ja teknologiasta sekä korkeammasta tulotasosta – kaiken kaikkiaan siis korkeammasta hyvinvoinnista.

Huoltosuhteen heikkeneminen johtaa keskusteluun eläkkeiden rahoituksesta. Pienempi maksajien ja suurempi saajien joukko luo painetta eläkemaksun korotuksille. Suurennuslasi kohdistuu eläkkeiden rahoitukseen.

Suomen eläkejärjestelmä on osittain rahastoiva. Yksityisaloilla se tarkoittaa, että vuonna 2018 keskimäärin 24,4 prosentin eläkemaksusta 3,5 prosenttiyksikköä rahastoidaan vanhuuseläkkeiden varalle. Tämä rahastoitu rahamäärä kasvaa korkoa ja korkoa korolle vuosi toisensa jälkeen, kunnes henkilö jää eläkkeelle.

Sen jälkeen rahastoitua pääomaa ja yksilölle kohdistettua eläkevastuuta aletaan purkaa. Julkisaloilla ei synny vastaavaa yksilökohtaista vastuuta, ja siten teknisesti ottaen julkisalojen rahastot ovat ennemminkin puskurirahastoja.

Eläkerahastointi on pitemmän päälle kannattavaa niin kauan, kun rahastojen tuotto on tarpeeksi korkea. Tarkalleen ottaen rahastojen tuoton pitää ylittää palkkasumman kasvu. Tätä Aaronin säännöksi ristittyä tulosta on syytä kunnioittaa tavoittelemalla sopivan korkeaa tuottoa ja siis sijoittamalla tuottavasti ja turvaavasti.

Viimeisen 20 vuoden aikana tavoite on enemmän kuin täyttynyt; eläkerahastojen reaalinen tuotto on ollut­ keskimärin 4,3 prosenttia palkkasumman kasvun ollessa vähän yli kaksi prosenttia.

Se osa eläkemenosta, mitä ei kateta eläkerahastoja purkamalla, maksetaan suoraan työeläkemaksusta; käytännössä kyse on suorasta tulonsiirrosta palkansaajilta eläkeläisille. Juurikin tämä osa eläkemaksua on korotuspaineen alla väestön vanhenemisen takia.

Suurelta osin väestön vanhenemisesta johtuvaa menopaineen kasvua on mahdollista konkretisoida viimeisen vuosikymmenen aikana tapahtuneella käänteellä. Vuonna 2009 yksityisalojen menot toimintakulut huomioiden ylittivät maksutulot. Sama muutos tapahtui kuntien eläkejärjestelmän kohdalla viime vuonna. Asia ei kuitenkaan ole tullut yllätyksenä; väestön vanhenemisesta johtuvat menopaineet on tiedostettu jo pitkän aikaa.

Menojen kasvusta huolimatta eläkejärjestelmä on vielä suurin piirtein rahoituksellisesti kestävällä tolalla. Tämä on pitkälti eläkerahastojen ansiota; rahastoja purkamalla ja rahastojen tuottoja käyttämällä vältymme mittaluokkaa suuremmilta eläkemaksun korotuksilta ja eläkejärjestelmän rahoituksellinen tasapaino on turvattu.

Eläkejärjestelmän tulevaisuuteen liittyvät laskelmat nojaavat kuitenkin oletuksille, joihin liittyy epävarmuutta. Yksi sellainen on oletus työllisyysasteesta, jonka oletetaan saavuttavan keskimäärin vähän yli 72 prosentin tason pitkällä aikavälillä.

Työllisyyden kehityksessä olisi siis vielä tehtävää, jotta rahoituksellinen tasapaino pystyttäisiin paremmin takaamaan. Toistaiseksi näyttää siltä, että 72 prosentin työllisyysaste pystytään saavuttamaan suhdannekierron huipulla, vaikka sen pitäisi olla pitkän aikavälin keskiarvo. Työllisyyttä olisi siis eläkkeiden rahoituksenkin näkökulmasta syytä pystyä parantamaan entisestään.

Viime aikoina huolestunein äänenpainoin on seurattu syntyvyyden kehitystä. Syntyvyys on alentunut joka vuosi tällä vuosikymmenellä: eikä tässä vaiheessa ole selvää kuinka pysyvästä muutoksesta on kyse. Syntyvyyden pysyvä aleneminen luo pitkällä aikavälillä eläkemaksun nousupainetta.

Eläkevaroja on kerätty tasan yhtä käyttötarkoitusta, eläkkeiden maksua varten. Tähän päivään mennessä eläkevastuita eli kartutettuja eläkkeitä on kertynyt noin 650 miljardin euron edestä, josta 200 miljardia euroa on rahastoitu. Rahoitusaste on vähän alta kolmannes.

On syytä olla tyytyväinen menneinä vuosina kerätyistä eläkevaroista. Tulevaisuuskin näyttää kohtalaiselta, vaikka epävarmuustekijöitä on. Olennaista on, että otamme eläkkeiden rahoitukseen liittyvät riskit tosissaan jo ennen kuin tilanne on päällämme.

Vakava suhtautuminen riskeihin luo uskoa eläkejärjestelmäämme myös tulevaisuudessa.

Karoliina Paatos
Karoliina Paatos

Sanastoa

ARVOSTUSERO Sijoitusten käyvän arvon ja kir­jan­pitoarvon erotus.

ELÄKEVARAT Vakavaraisuuslaskennassa käytettävät eläkevarat.

JAKOJÄRJESTELMÄ Eläkejärjestelmä, jossa eläkkeet rahoitetaan kunkin vuoden työeläkemaksuilla.

NIMELLINEN TUOTTO Työeläkevaroille saatu vuotuinen tuottoprosentti, jossa on mukana myös kulut­tajahintojen muutos.

OSITTAIN RAHASTOIVA JÄRJESTELMÄ Eläkejärjestelmä, jossa eläkkeet rahoitetaan käyttämällä niihin sekä työeläkemaksuja että aiemmin kerättyjä rahastoja.

OSAKETUOTTOSIDONNAISEN LISÄVAKUUTUSVASTUU Osaketuottosidonnaisen lisävakuutusvastuun avulla työeläkejärjestelmä kantaa osan osakeheilahteluista aiheutuvasta riskistä yhteisesti. Osaketuottosidonnaisen lisävakuutusvastuun määrä riippuu miten eläkelaitosten osaketuotot keskimäärin toteutuvat.

OSITTAMATON LISÄVAKUUTUSVASTUU Osittamaton lisävakuutusvastuu on vastuuvelan osa, jonka tarkoituksena on puskuroida sijoitustoiminnan heilahteluja. Vakavaraisuustarkastelussa se luetaan osaksi vakavaraisuuspääomaa.

RAHASTOITU OSUUS Se osa TyEL- tai MEL-eläkkeestä, joka kustannetaan rahastoivalla järjestelmällä. Rahastoitu osa on työsuhteen vakuuttaneen eläkevakuuttajan vastuulla. Rahastoitua osaa on vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkkeissä.

REAALITUOTTO Reaalituotto on työeläkevaroille saatu kuluttajahintojen kehityksen ylittävä vuotuinen tuottoprosentti.

VAKAVARAISUUSPÄÄOMA Vakavaraisuuspääoma muodostuu pääosin omasta pääomasta, ­sijoitusten arvostuseroista ja lisävakuutusvastuusta/osittamattomasta lisävakuutusvastuusta. Puskuria käytetään sekä sijoitusriskeihin että ­vakuutusriskeihin varautumiseen.

VAKAVARAISUUSASTE Vakavaraisuusaste lasketaan eläkevarojen suhteena vastuuvelkaan, johon ei lueta osittamatonta lisävakuutusvastuuta. Vakavaraisuusaste kertoo, kuinka paljon eläkevakuuttajan omaisuus ylittää vastuuvelan.

VAKAVARAISUUSRAJA Vakavaraisuusraja on mitoitettu siten, että vakavaraisuuspääomaa on suurella todennäköisyydellä vielä jäljellä vuoden kuluttua ottaen huomioon vakuutusliikkeen riskit sekä sijoitusten jakautuminen eri omaisuuslajeihin.

VASTUUVELKA Vastuuvelka on tilinpäätökseen kirjattu arvio eläkelaitoksille tulevaisuudessa aiheutuvista eläkemenoista siltä osin kuin ne on rahastoitu, mukaan lukien osittamattoman lisävakuutusvastuun.