minä väitän!

Työeläke­pessimismi kaipaa huomiota

Suomalaiseen työeläkkeeseen liittyy eräs outo uskomus, joka on jäänyt tavattoman vähälle huomiolle. Tarkoitan työikäisillä olevaa kuvaa, etteivät he tule itse yksinkertaisesti saamaan mitään eläkettä – vaikka ovat eläkemaksunsa maksaneet.

Olen itse törmännyt tähän uskomukseen toistuvasti esimerkiksi pöytäkeskusteluissa ikäisteni kanssa.

Joku on esimerkiksi saanut postissa työeläkeotteen ja epäilee, voiko näin pienillä maksuilla saada sen suuruisen eläkkeen kuin ote lupaa. Tai puhe kääntyy Suomen valtionvelkaan, ja eläkerahastot arvellaan käytettävän sen maksamiseen.

Kokemukseni mukaan eläkepessimismiä esiintyy myös koulutetuilla ihmisillä, jotka seuraavat politiikkaa ja yhteiskuntaa aktiivisesti.

Ilmiö on kansainvälinen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa se on esiintynyt ainakin 1970-luvulta lähtien. Taloustieteilijä John Quiggin huomauttikin viime keväänä, että väite ”Mitään eläkkeitä ei tulla ikinä saamaan” on ollut liikkeellä jo niin kauan, että nykyisissä eläkkeensaajissa on ihmisiä, jotka ehtivät toistella sitä koko oman työuransa ajan – kunnes jäivät eläkkeelle ja osoittivat siten, ettei se ole totta.

Pessimismi istuu silti vahvassa. Y-sukupolvesta eli noin vuosina 1980–1995 syntyneistä nuorista aikuisista uskoo Yhdysvalloissa noin 50 prosenttia, ettei tule saamaan työeläkettä. Ei siis, että eläkkeitä leikataan, vaan että ne lopetetaan.

Suomen vastaava luku olisi kiinnostavaa tietää, vaikka se ei yhtä raju olisikaan.

Suomessa pessimismiin on vielä harvinaisen vähän syitä, koska työeläkejärjestelmämme poikkeaa merkittävästi muista maista.

Ensinnäkin rahat ovat täällä yksityisissä vakuutusyhtiöissä. Niin paljon kuin Suomessa kammoksutaankin julkista velkaa, valtiovarainministeriö tai muu julkinen valta ei voi käyttää eläkerahastoja omiin tarkoituksiinsa, vaikka kuinka haluaisi.

Toiseksi, rahastoja hallinnoivat työmarkkinaosapuolet yhdessä. Kun järjestelmään tulee uudistuspaineita, tämä tekee uudistamisen henkisesti helpommaksi: ihmiset kokevat itse moraalisesti ”omistavansa” järjestelmän, jota uudistetaan, eivätkä joutuvansa poliitikkojen tai virkamiesten määräilemiksi.

Ja kolmanneksi, Suomessa ei ole eläkekattoa vaan työeläke karttuu suuristakin tuloista.

Hyvätuloiset eivät siksi koe juurikaan houkutusta ottaa yksityisiä lisäeläkevakuutuksia, jotka nakertaisivat tunnetta, että työeläke on kaikkien yhteinen asia ja siitä huolehtiminen kuuluu kaikille. Järjestelmän heikentäminen tai tekeminen vähemmän universaaliksi on siten vaikeaa.

Ulkomailla eläkepessimismi liittyykin selvästi myös eläkevakuutusten markkinointiin. Mitä laajemmalle pessimismi on levinnyt, sitä enemmän vakuutuksia ostetaan. Niinpä monien intressissä on levittää pessimismiä tahallaan.

Suomessa ei selvästikään hahmoteta, miten poikkeuksellinen eläkejärjestelmämme on – eikä ulkomailla taas tiedetä, että Suomen kaltainen järjestelmä on mahdollinen. Eräs kiinnostava osoitus tästä on Thomas Piketty, joka hänkin edustaa erästä eläkepessimismin muotoa menestyskirjassaan Le capital au XXIe siècle. Kun Piketty selostaa, millaisen eläkejärjestelmän hän haluaisi nykyisten tilalle, muistuttaa kuvaus monessa suhteessa Suomen olemassa olevaa järjestelmää.

Toivoisin eläkepessimismistä keskusteltavan enemmän. Maailmassa on todellisiakin ongelmia, joten energiaa ei soisi tuhlattavan olemattomien ongelmien suremiseen.

Tommi Uschanov

Palstalla vieraileva kirjoittaja ottaa kantaa eläkekeskusteluun.

Kuka?

Tommi Uschanov

Ikä: 40 vuotta.

Kolulutus: Filosofian maisteriopinnot Helsingin yliopistossa keskeytyneet työllistymiseen.

Työ: Freelance- kielenkääntäjä ja tietokirjailija.