INFOGRAFIIKKA

Maailman luotettavin ja läpinäkyvin

Suomen eläkejärjestelmä sijoittui viidenneksi kansainvälisessä Mercer Global Pension Index -vertailussa. Suomen kokonaispisteet laskivat hieman eläkejärjestelmästä riippumattomista syistä.

Teksti Antti Karkiainen

Tanskan eläkejärjestelmä todettiin jälleen kerran maailman parhaaksi. Lähes samaan pistemäärään ylsi Hollanti ja kolmanneksi sijoittui Australia.

Suomen sijoitus laski yhden sijan viidenneksi, kun ensimmäistä kertaa vertailuun osallistunut Norja kiilasi edelle.

Suomi valittiin jälleen kerran maailman parhaaksi kategoriassa, jossa arvioitiin eläkejärjestelmien hallinnon luotettavuutta ja läpinäkyvyyttä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Suomessa on huolehdittu erityisen hyvin vakuutettujen oikeuksista ja tiedonsaannista.

Parhaassa kolmanneksessa

Suomi sijoittui parhaaseen kolmannekseen kaikissa kolmessa kategoriassa: kestävyys, riittävyys, luotettavuus. Pisteet kuitenkin putosivat hieman jokaisella osaalueella. Syyt pisteiden laskuun eivät liity suoraan eläkejärjestelmään.

Eläkeuudistus nosti eläkejärjestelmän rahoituksen kestävyyttä vuoden 2016 vertailussa. Tänä vuonna kestävyyspisteitä pudottivat muita maita heikompi talouskasvu ja lisääntynyt julkinen velka.

Vanhuudenturvan riittävyyttä mittaavia pisteitä pudottivat kotitalouksien säästämisasteen pienentyminen ja omistusasumisen osuuden pienentyminen.

Myös luotettavuuspisteet laskivat hieman. Tähän vaikutti Mercerin huomioima Maailmanpankin arvio, joka mittaa maailman maiden demokraattisuutta ja poliittista vakautta. Suomen pisteet putosivat arviossa hieman poliittisen vakauden osalta.

Vaikka pisteet vähenivät hieman eri osa-alueilla, muutos kokonaispisteissä oli pieni, vain 0,6 pistettä.

Melbourne Mercer Global Pension Index -aineistot

Kokonaisvaltainen arvio

Melbourne Mercer ­Global Pension Index

järjestettiin yhdeksättä kertaa

vertailussa 30 maata

kattaa 60 % maailman väestöstä

järjestelmiä vertaillaan kolmessa kategoriassa, yhteensä yli 40 indikaattorilla

osa-alueita painotetaan eri ­tavoin kokonaispisteissä:

vanhuudenturvan riittävyys (40 %)

rahoituksen kestävyys (35 %)

hallinnon luotettavuus ja läpinäkyvyys (25 %).