asiantuntija

Työurat pidemmiksi työn mielekkyyttä lisäämällä

Työn voimavaroihin panostaminen tukee tehokkaasti palkansaajien motivaatiota pitkään työuraan. Työkyvyn ollessa hyvä työn imu pidentää työuria jopa tehokkaammin kuin kuormituksen ehkäiseminen.

Työelämän laatu on lainsäädännön ohella keskeistä työurien pidentämiselle. Tarjoamalla työntekijöille turvallinen, työmäärältään kohtuullinen ja mielekäs työympäristö tuetaan sekä jaksamista että ikääntyvän työntekijän omaa halua pysyä työssä pitkään. Tämä jo tiedetään.

Vähemmän tiedetään kuitenkin siitä, millaisiin työn olosuhteisiin vaikuttamalla työurat pitenisivät tehokkaimmin. Mahdollisimman monen ikääntyvän olisi sekä pysyttävä työkykyisenä että motivoiduttava jatkamaan työssä pitkään. Juuri tämä työntekijän oma halu jatkaa työssä on oleellista, siirtyyhän valtaosa suomalaisista edelleen työstä suoraan vanhuuseläkkeelle.

Eläkeuudistukset, joustava eläkeikä tai pelkkä työkyvyn tukeminen eivät ole automaattisesti tuomassa haluttua työurien pidennystä. Pelkkä kokemus riittävästä kyvystä tehdä vielä töitä ei myöskään motivoi pitkälle työuralle.

Onkin kysyttävä, millä painopisteillä parhaiten tuettaisiin myös suomalaisten halua jatkaa pitkään työssä? Onnistuuko se työn kuormitusta hallitsemalla vai mielekkyyttä lisäämällä?

Tarkastelen tässä artikkelissa, miten 50 vuotta täyttäneiden palkansaajien työolokokemukset ja henkinen työhyvinvointi selittävät heidän aikeitaan siirtyä kokoaikaiselle eläkkeelle. Otan lähtökohdaksi myös palkansaajan työkyvyn ja tarkastelen, riippuuko työn piirteiden merkitys eläkeaikeille palkansaajan omasta työkyvystä?

Ikääntyviä palkansaajia motivoidaan pysymään työssä sekä kuormittavia tekijöitä mitoittamalla että työn imua ylläpitäviä työn voimavaroja lisäämällä. Kuva kuitenkin tarkentuu oleellisesti, kun tarkastellaan asiaa erikseen niillä palkansaajilla, joiden työkyky on hyvä ja toisaalta palkansaajilla joiden työkyky on heikentynyt.

Kun keskitytään valtaosaan palkansaajista – joiden työkyky on hyvällä tasolla – näyttää siltä, että työssä voimauttavien tekijöiden kehittäminen on keskeistä. Esimieheltä saatu tuki, työyhteisön kannustava ilmapiiri ja mahdollisuus oppia työssä vahvistavat kaikki työn imua, eli muun muassa tarmokkuutta ja innostumista työssä.

Työn imu lisää työntekijän halua jatkaa työssä pitkään (Kuva 2). Sen sijaan kun työkyky on hyvä, kuormituksen hallinta ei näytä vaikuttavan olennaisesti eläkeaikeisiin.

Työn imulla ei kuitenkaan ole havaittavaa merkitystä eläkeaikeisiin, jos työkyky on jo heikentynyt. Tällöin motivaation ylläpitämiseksi tärkeintä on työn henkisen kuormituksen hallinta – jatkuvan kiireen ehkäiseminen ja riittävän palautumisen mahdollistaminen työpäivän ja -viikon aikana.

Tutkimukseni vahvistaa käsitystä työn positiivisten voimavarojen merkityksestä työurien pidentämiselle.

Työurakeskustelussa painottuu herkästi puhe henkilöstön jaksamisesta sekä työstä pois työntävien, kuormittavien tekijöiden ehkäisemisestä. Kuitenkin juuri työhön kiinnittävät tekijät ovat keskeisimpiä valtaosalle palkansaajista. Vain niitä tukemalla yhä useampi palkansaaja päättää jatkaa työuralla yli oman eläkeikänsä.

Voimavaranäkökulma on työelämän kehittämisessä edelleen alihyödynnettyä. Panostaminen työn mielekkyyteen olisi kannattavaa etenkin nykypäivän tuotannollisissa paineissa. Esimerkiksi esimies- tai työyhteisötason tekijöiden kehittäminen on ylipäänsä mahdollista silloinkin kun työmäärän tai absoluuttisen kiireen vähentäminen ei ole.

Riku Perhoniemi 

Tutkimus perustuu artikkeliin Perhoniemi, R. (2016). Työn imun ja henkisen kuormittumisen yhteys eläkeaikeisiin työkyvyn mukaan. Teoksessa Työolot ja työurat – tutkimuksia työuran vakaudesta ja eläkkeelle siirtymisestä. Eläketurvakeskus.

Riku Perhoniemi

Riku Perhoniemi

Tutkija, psykologi

Työhyvinvointi ja eläkeaikeet

Lähtökohtana 50–64-vuotiaiden palkansaajien vastaukset Työolotutkimuksessa 2013

Työhyvinvoinnin ja ”työpahoinvoinnin” vaikutuksia eläkeaikeille vertailtiin keskenään.

Eläkeaikeita selitettiin tilastollisesti jakamalla ikääntyvät palkansaajat kahteen ryhmään sen perusteella, arvioivatko he työkykynsä hyväksi vai heikentyneeksi.

Sukupuolen, iän ja koulutustason merkitys eläkeaikeille otettiin huomioon.