minä väitän!

Eläkejärjestelmä ei tue työllistymistä

Työkykyjohtamiseen olemme Lassila & Tikanojassa panostaneet yli kymmenen vuoden ajan voimakkaasti. Tulokset ovat rohkaisevia: keskimääräinen eläkeikämme on noussut yli neljällä vuodella.

Eläkkellesiirtymisikä yrityksessämme on tällä hetkellä 63,1 vuotta, sairauspoissaolot ovat alentuneet noin kolmanneksella ja tapaturmien määrä on vähentynyt lähes 90 prosentilla.

Olemme siis useilla mittareilla terveellisempi ja turvallisempi työpaikka kuin kymmenen vuotta sitten. Näistä tuloksista on syytä olla ylpeä.

Maksuluokkakehityksen osalta emme kuitenkaan pärjää verrokeillemme. Onko siis vikaa meissä vai systeemissä?

Maksuluokkajärjestelmän perusajatus on oikea, ja se sai meidätkin aikoinaan investoimaan työkykyjohtamiseen. Eläkekustannusten kehitys piti olla omissa käsissämme, jolloin yritys voi oikeastaan itse valita missä maksuluokassa se haluaa olla. Järjestelmän valuvika tuli siinä, että aiheuttamisperiaatteen rinnalle otettiin vielä suurtyönantajien viimesijainen vastuu, mihin yrityksellä ei ole vaikuttamismahdollisuuksia tai oikeussuojakeinoja.

Esimerkiksi, jos henkilö syystä tai toisesta irtisanoutuu eikä onnistu työllistymään jossain toisessa yrityksessä yli kahdeksi vuodeksi, meidät haetaan taannehtivasti vastuuseen tästä eläketapahtumasta ilman aikaleikkureita. Näin käy, vaikka emme olisi henkilön terveydentilasta tienneet mitään tai pystyneet vaikuttamaan siihen tai irtisanoutumiseen.

Ns. tuntemattomat eläkevastuut tulevat meille ilmoitusasiana eläkeyhtiöstä. Niiden suuruus yrityksemme eläkevastuista oli viime vuonna yli 60 prosenttia. Jos emme pysty itse vaikuttamaan näin suureen osaan eläkevastuista, voidaanko enää puhua aiheuttamisperiaatteesta. Mikä on yritysten motiivi investoida eläkeriskien hallintaan ylipäätänsä?

Järjestelmän valuvikoja pyritään korjaamaan luomalla uusia yritysrakenteita, joilla siirretään työntekijöitä pienempiin yrityksiin. Lieventäen ja välttäen näin omia riskejä. Tällöin systeemi lopulta maksaa viulut ja eläkekustannukset poolautuvat kaikkien yritysten maksettavaksi. Kestävämpi ratkaisu olisi pitää kiinni aiheuttamisperiaatteesta, jolloin ei voitaisi syyllistää sitä, joka on viimeksi työllistänyt.

Työllistämisen näkökulma on akuutti ja vähemmälle huomiolle jäänyt piirre. Tältä osin voin kokemuksesta puhua eläkejärjestelmämme toimimattomuudesta.

Yrityselämän arjen esimerkkinä voin kertoa, että teemme vuosittain lähes 4 000 työsopimusta. Joka vuosi pystymme tarjoamaan työmahdollisuuksia erityisryhmien henkilöille, jotka ovat jo syrjäytyneet tai ovat vaarassa syrjäytyä.

Nykyinen eläkejärjestelmämme ei kannusta luomaan työmahdollisuuksia, koska siitä seuraa yritykselle edellä kuvattu taannehtiva vastuu. Esimerkiksi pakolaiset voidaan työn kautta integroida suomalaiseen yhteiskuntaan. Mutta onko kohtuullista kaataa tähän ryhmään liittyvät erityisvastuut sille, joka yrittää työllistää?

Nurinkurista nykymallissa on, että pitää ensin syrjäytyä, että pääsee kannusteiden piiriin. Vajaakuntoisten vakuutusturvaa tarjotaan vain niille, jotka ovat jo ajautuneet työelämän ulkopuolelle. Sen sijaan ne, joita pidämme erityisjärjestelyin työelämässä, eivät pääse tukijärjestelmän piiriin ja tuovat täyden riskin työnantajalle.

Eläkejärjestelmään on sisään rakennettu epäily siitä, että systeemiä käytetään väärin. Nyt pitäisi oppia näkemään eläkejärjestelmä sen mahdollistajana, että työmarkkinoiden ulkopuolelle ei ajauduta ja että jo ajautuneet saadaan työn kautta integroitua takaisin yhteiskuntaan. Tarvitaan siis aktiivisia toimenpiteitä ja ennakkoluulottomia kokeiluja.

Luotetaan yrityksiin, sillä niillä on avaimet näidenkin haasteiden ratkaisuun.

Jorma Mikkonen

Palstalla vieraileva kirjoittaja ottaa kantaa eläkekeskusteluun.

Jorma Mikkonen

Kuka?

Jorma Mikkonen

Ikä: 53 vuotta

Kolulutus: varatuomari

Työ: yhteiskuntasuhdejohtaja ­Lassila & Tikanoja Oyj:ssä.

Eläkejärjestelmään on sisään rakennettu epäily siitä, että systeemiä käytetään väärin.