pääkirjoitus

Kallis vapaa-aika halvalla?

Tämän lehden sivuille on levittäytynyt työnteon koko kirjo. Kuljetamme työeläkettä katoavasta kalastajan työstä alkaen läpi taloudellisten kannusteiden kohti silpputyön maailmaa ja lopulta eläkeläisiin. Mutta sellaistahan työelämä nykyään on. Kirjavaa, mutta joskus myös väriloistossaan häikäisevää.

Elämään kuuluu monenlaisia vaiheita ja sävyjä. Itse elän paraikaa siirtymä­kautta lapsiperheestä kahden aikuisen kotitalouteen. Voi sitä onnea, kun nuoret löytävät oman paikkansa ja itsenäistyvät! Helpotustakin on ilmassa puolin ja toisin.

Olisi suoraan sanoen pelottavaa nähdä oma läheisensä tai itsensä tyhjän päällä, vailla suuntaa ja vailla tulevaisuuden turvaa. Vaikka vapaus on haviteltu olotila, harvalle pelkkä vapaa-aika maistuu.

Mitä enemmän olen oman napani kautta elämän käänteitä ajatellut, sitä varmemmaksi olen tullut toimeentulon ja siihen perustuvan sosiaaliturvan tärkeydestä. Kun ei ole pelkoa totaalipudotuksesta, voi uskaltaa kokeilla siipiään.

Käytännössä kuitenkin monet joutuvat pyrähtelemään pienien ja lyhytaikaisten työtilausten ja määräaikaisten työsuhteiden välillä. He eivät voi aina luottaa, että joku nappaa kopin, jos pohja tipahtaa alta pois.

Uudet ilmiöt kuten alustatalouden seuraamukset voivat ai­heuttaa epävarmuutta ja huolta tulevaisuudesta muutoinkin, mutta jos siihen lisää vielä huolen eläkkeestä, niin synkäksi käy. Ratkaisu ei kuitenkaan voi olla silmien ummistaminen tai haaveilu oravanpyörästä hyppäämisestä. Työstä karttuva työeläke pitää saada jotenkin hoidettua kaikissa tilanteissa, ja tässä päättäjien on syytä pitää ryhti.

Varttuneemmalle väelle realistisen haaveilun aineksia on tuonut osittainen varhennettu vanhuuseläke. Sitä koskeva puheenparsi keskittyy toden totta sanaan varhennettu, ja media pullistelee neuvoja, millä hinnalla juuri sinä saat vapautta. Käytäntö näyttää kuitenkin olevan toisenlainen. Ainakin tilastot kertovat, että valtaosa uudelle eläkkeelle hakeutuneista on jatkanut töitä, harvempi on vähentänyt tai lopettanut kokonaan.

Vapaa-aika on ihana asia, mutta en esimerkiksi minä halua ikuista jouluakaan, miksi sitten pelkkää omaa tilaa? Siinä mielessä ajatuksiini eivät osu väitteet, että vapaa-aikaa saisi liian halvalla tai että se pitäisi hommata kalliilla. Sopiva tasapaino tässäkin lienee maukkain kattaus.

Ja pitihän niitä työuriakin pidentää. Muuten sitä vapaa-aikaa kertyy vielä entisestään, jos hyvin käy.

Kati Kalliomäki

päätoimittaja

Digilehti: työeläke-lehti.fi

Twitter: @KatiKalliomaki