Ammatissa

Ammatikseen kalastava

uhanalainen laji

Kalastamalla elantonsa hankkiva alkaa olla uhanalaisempi kuin saimaannorppa. Noin viisi sataa ammattikalastajaa tekee työtä elinkeinonaan ja hankkii työllään ­eläketurvan. Heistä yksi on kalastaja Heikki Salokangas, Selkämeren kyntäjä.

teksti anne iivonen | kuvat tomi glad

Selkämerta kyntää yksi sitkeimmistä, kalastaja Heikki Salokangas. Näillä karikkoisilla vesillä hän on pyytänyt kalaa koko ikänsä, kuten isät ja isoisät häntä ennen.

Lokkiparvet kirkuvat puhdistelulavan harjalla, kun yksinäinen merenkyntäjä suuntaa ulapalle. Hän on työssä jo auringonnousun aikaan, keskikesällä meri kutsui kyntäjää jo aamuyöstä.

Silloin kun toimistotyöläiset miettivät aamukahvipöydässä edessä olevaa työpäiväänsä, saapuu kalastaja saaliineen jo rantaan. Siitä alkaa työlöysin seuraava kiihdytysjakso: kalankäsittely ja saaliin huolellinen kylmäsäilytys. Kaiken päätteeksi kalastaja nostelee jäälaatikot Ford Transitiinsa. Siitä alkaa työpäivän kolmas vaihe Porin kauppatorilla Salokankaiden omalla kalatiskillä.

Ohimoistaan harmaantuneen kalastajan liikkeet toistuvat täsmällisinä. Ne ovat yhtä tarkoituksenmukaiset kuin patinoituneen kalankäsittelylavan perkauspukkien puitteet. Aikamiehen syliä suuremmat silakkaverkkojen vyyhdet täyttävät harmaan rantavajan peräseinän, kun ne on saatu putsatuksi kalasta.

Heikki Salokangas on kalastanut päätoimisesti vuodesta 1977. Tuona aikana hän ei ole työtunteja laskenut. Aina päivän valoisat tunnit hän on pyhittänyt tarkkaan työlle näillä rakkolevän peittämillä laajoilla rantaniityillä, kotimaillaan.

Salokangas kertoo, että ammattialan arvostus on mennyt alaspäin kuin pohjapaino. Lajitoverit ovat ympäriltä harvenneet, paatit mereltä lähes kaikonneet. Mutta yksi uskollisimmasta on rinnalla, kovaan työntekoon tottuneen parivaljakon tärkeä toinen puolisko, vaimo Tuija Salokangas.

Kävimme seuraamassa kalastajapariskunnan arkea Porin Kuuminaisissa.

Reportaasi 22–23

Heikki Salokangas