Terveysloikka kantanut ­pit­käl­­le

piteneekö elin­aika?

Vuonna 1945 vastasyntyneellä suomalaisella oli edessään keskimäärin lähes 20 vuotta lyhyempi elämä kuin nykyisin syntyvällä.

Teksti ja kuva Mia Hemming

Piirros Jouko Ollikainen

Elinajanodote on kasvanut huomattavasti sitten viime sotien. Lähes joka kolmas kuolema Suomessa johtui tuolloin tuberkuloosista ja muista tartuntataudeista. Akatemiatutkija Minna Harjula Tampereen yliopiston Yhteiskunnan historian huippuyksiköstä tietää, että myös imeväisyyskuolleisuus oli suuri.

– Huonommat elinolot ja elintaso näkyivät heikompana hygieniana ja ravitsemuksena, Harjula selvittää.

Rokotuksilla epidemiat kuriin

Tartuntatautitilanne helpottui 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun aikana. Jo toisen maailmansodan aikana oli aloitettu keuhkotauti- ja kurkkumätärokotukset, ja 1950-luvulla rokotusohjelma laajeni. Elinolojen kehityksen ja rokotusten lisäksi myös sodan jälkeen aloitettu neuvolajärjestelmä kohensi äitien ja vastasyntyneiden terveyttä.

– Terveyspoliittisten toimenpiteiden keskiössä olivat äidit ja lapset – esimerkiksi 1950-luvulla aloitettiin koululaisten keskuudessa ikävuositarkastukset. Erityisesti kansalaisjärjestöjen valistuksen kohteena oli kodin hygienia. Puhtauden lisäksi kiinnitettiin huomiota esimerkiksi sylkemiseen, mikä oli tärkeä tekijä tuberkuloosin kitkemisessä.

Työikäisten sepelvaltimotautikuolemat olivat yleistyneet maailmanennätystasolle 1960-luvulla, mikä hidasti elinajanodotteen myönteistä kehitystä. Lääkäreitä oli vielä vähän. Kunnanlääkärin palvelut olivat lisäksi maksullisia – köyhimmät kuntalaiset saivat varattomuustodistusta vastaan vapautuksen maksuista. Väestön terveydentila ei ollut parantunut merkittävästi, joten tarvittiin kattavampia toimia.

– Vuonna 1963 luotiin sairausvakuutusjärjestelmä – jälkijunassa muuhun Eurooppaan verrattuna. Vähäosaisten asemaa terveyspalveluissa paransi myös vuoden 1972 kansanterveyslaki. Lakiin kirjattu periaate maksuttomasta perusterveydenhuollosta toteutui terveyskeskuksissa 1980-luvulle tultaessa, Harjula kertoo.

Sydän- ja verisuonitautikuolleisuus on laskenut voimakkaasti 1970-luvun alusta erityisesti elintapojen muututtua. Siitä suurin kiitos tehokkaalle valistukselle. Kansanterveyslain lisäksi ammattilaisten koulutuksen lisääminen mahdollisti sen, että ryhdyttiin rakentamaan kattavaa perusterveydenhuoltoa.

– Jo 70-luvulla alettiin kiinnittää huomiota eri sosiaaliryhmien välisiin terveyseroihin. Haluttiin tasa-arvoistaa terveyspalvelut kaikkien saavutettaviksi.

1980-luvulla laajennettiin julkista terveydenhuoltoa. Suomalaisten kuolleisuuden nopea kehittyminen jatkui parempaan suuntaan. Mutta 1990-luvun lamassa leikattiin tärkeistä toiminnoista.

– Silloin otettiin käyttöön terveyskeskusmaksut, jotka eivät ainakaan kavenna terveyseroja eri sosiaaliryhmien välillä. 1990-luvulla alettiin karsia monessa kunnassa myös ennaltaehkäisevästä terveydenhuollosta, mikä on vastoin kansanterveyslain henkeä.

Teemasta voi lukea lisää Harjulan juuri julkaistusta teoksesta Hoitoonpääsyn hierarkiat. Terveyskansalaisuus ja terveyspalvelut Suomessa 1900-luvulla (Tampere: TUP, syyskuu 2015).

Lähde:

Juha Teperi ja Lauri Vuorenkoski: Terveys ja terveydenhuolto Suomessa toisen maailmansodan jälkeen. Duodecim terveyskirjasto, 18.7.2005.

Elinajanodote vaikuttaa työeläkkeen määrään

Elinaikakerroin tuli osaksi työeläkelakeja vuonna 2005. Kerroin on automaattinen sopeuttaja, joka pienentää kuukausieläkkeen määrää väestön eliniän noustessa. Mutta toisaalta kerroin myös kannustaa jatkamaan työssä. Elinaikakerrointa sovellettiin ensimmäisen kerran 2010 alkaneissa vanhuuseläkkeissä.

Eläketurvakeskuksen suunnitteluosaston osastopäällikkö Ismo Riskun mukaan ennen vuotta 2005 elinajanodote ei vaikuttanut vanhuuseläkkeen tasoon eikä sen alaikärajaan.

– Tuolloin tuli lisäksi joustava eläkeikä: tietyissä raameissa ihmiset voivat valita eläkkeelle jäämisen ajankohtansa. Elinaikakerroin kannustaa jäämään yli alaikärajan työelämään, Risku selvittää.

Suomalaiset elävät keskimäärin entistä pidempään, ja elinajan ennustetaan kasvavan edelleen. Vuoden 2017 eläkeuudistuksessa nostetaan vanhuuseläkeikärajoja vähitellen alkaen vuonna 1955 syntyneistä, kunnes vanhuuseläkkeen alaraja on 65 vuotta.

– Vuonna 1965 ja myöhemmin syntyneille alaikäraja sidotaan elinajanodotteen kehitykseen. Idea on vakioida laskennallisen työuran ja eläkkeellä oloajan suhde.

Samalla kun eläkkeen ikäraja sidotaan elinajanodotteeseen, elinaikakertoimen laskemistapa muutetaan kuukausieläkkeitä vähemmän pienentäväksi.

Minna Harjula miettii, miten arkiseen ilmapiiriin vaikutti sata vuotta sitten alituinen vakavan sairastumisen riski.

kuka?

Minna Harjula

Ikä: 51-vuotias

Koulutus: filosofian tohtori

Työ: yliopistonlehtori

Perhe: avopuoliso

Harrastukset: jooga, ­itämainen tanssi.

Terveyserot näkyvät jo nuorissa

Ennenaikaisen kuolleisuuden pienennyttyä terveysongelmina ovat korostuneet pitkäaikaissairaudet ja niiden aiheuttamat toimintakyvyn rajoitukset. Sekä sukupuolten että eri sosioekonomisessa asemassa olevien väliset terveyserot ovat säilyneet länsimaihin verrattuna suurina.

Eri osissa maata asuvien kesken on huomattavia terveyseroja. Minna Harjula varoittaa, että elinolosuhteiden edelleen eriytyessä suuret terveyserot voivat kasvaa entisestään.

– Päihdesairaudet keskittyvät tiettyihin sosiaaliryhmiin. Sydän- ja verisuonitaudit vaivaavat enemmän miehiä ja vähemmin koulutettuja kuin naisia ja korkeakoulutettuja.

Elintapasairauksia ylläpitävät sosiaaliset ja kulttuuriset rakenteet, kyse ei ole yksilöllisistä valinnoista.

– Vaikkapa tupakointi kuuluu itsestään selvänä osana tiettyjen miesryhmien käsitykseen maskuliinisuudesta. Elintapaerot näkyvät jo ammattikoululaisten ja lukiolaisten välillä, Harjula mainitsee esimerkkinä.

Terveyserot kertovat myös siitä, ettei harjoitetun terveyspolitiikan tähden kullakin kansalaisella ole yhtäläisiä mahdollisuuksia terveytensä ylläpitämiseksi. Hyvätuloiset työlliset käyttävät työter- veyshuollon palveluita sekä maksullisia yksityisiä terveydenhoitopalveluja.

– Julkinen terveydenhuolto on rapautunut, ja yksityiset terveyspalvelut ovat saaneet enemmän tilaa. Näin ollen eri sosiaaliryhmät pääsevät eri ajassa hoitoon, ja hoitoon hakeutuminen usein viivästyy alemmissa sosiaaliryhmissä.

Terveyspalvelujärjestelmä ei saisi lisätä terveyseroja. Harjulan mukaan nyt vaikuttaa siltä, että niin kuitenkin tapahtuu.