kolumni

Juhlavuoden monet kasvot

Itsenäinen Suomen valtio täyttää tämän vuoden lopulla sata vuotta. Sata vuotta on ihmiskunnan historiassa lyhyt aika. Ehtihän Suomikin olla kauemmin osa Venäjää kuin se on ollut itsenäinen. Toisaalta jonkinlaiseen juhlaan on aihetta, sillä harva valtio kestää sataa vuotta.

Mutta mitä oikeastaan juhlimme, kun juhlimme itsenäisen valtion satavuotista taivalta? Satavuotisjuhlahumussa on korostettu enimmäkseen kansakunnan saavutuksia, ongelmia ja tulevaisuuden haasteita. Ja tietysti nokkelia hashtageja. Virallisen juhlan aiheena ei kuitenkaan ole kansakunta tai viestintäosaaminen, vaan itsenäinen valtio.

Valtio on monimuotoinen ja jatkuvasti muuttuva olio, johon on vaikea tarttua.

Valtio on poliittinen rakennelma. Politiikassa on kyse sekä kokonaista yhteiskuntaa koskevasta päätöksenteosta että yhteiskunnan ”ensimmäisestä syystä” eli yhteisön perustasta ja olemassaoloa ylläpitävistä tekijöistä.

Itsenäisyys tarkoittaa sitä, että yhteisö pystyy sopimaan perustastaan ja ylläpitämään sitä ilman muiden suoraa sanelua.

Tärkein itsenäisen politiikan mahdollistava tekijä on, että muut valtiot tunnustavat valtion suvereeniksi eli alueensa ainoaksi herraksi. Tällöin vuosi 1917 on epäilemättä Suomelle tärkeä. Mutta sama pätee jokaiseen vuoteen, jolloin suvereniteetti on ollut koetuksella tai kun sitä on omasta tahdosta muutettu kansainvälisten sopimuksien muodossa. Itsenäisyyden luonne on muuttunut koko ajan kansalaissodasta Porkkalan luovuttamisen kautta euroalueen talouskurisopimuksiin.

Suvereniteetti ei sano vielä mitään valtion omaksumasta perustasta. Itsenäisen valtion perustan paikantaminen on hankalaa. Itsenäisen valtion perustaa kun määriteltiin muun muassa vuoden 1906 valtiopäiväjärjestyksessä ja vuoden 1919 hallitusmuodossa.

Nykyisen valtion virallinen perusta eli perustuslaki tuli voimaan vuonna 2000. Nykymuotoinen Suomen valtio on hädin tuskin seitsemäntoista vuotta vanha.

Oma soppansa syntyy, kun aletaan pohtia valtion sisältöä. Nykyvaltion poliittis-taloudelliset instituutiot on suunniteltu eri päämääriä varten kuin aiemmat.

Sotienjälkeisen ajan Suomen instituutiot oli suunnattu täystyöllisyyden saavuttamiseen ja maan teollistamiseen. Sittemmin valtion instituutiot on valjastettu kilpailun ja yksityisten yritysten kilpailukyvyn edistämiseen. Teollisesta hyvinvointivaltiosta on tehty teknokraattinen kilpailuvaltio.

Oli juhlavuosi oikea tai ei, on itsenäisen valtion juhlinnassa väistämättä monta juhlakalua. Ajoituksen lisäksi juhlan sävy riippuu siitä, mitä valtion perustaa tai piirrettä juhlitaan. Juhlavuosi voikin herättää hyvin monenlaisia tunteita. Mutta herättääkö se?

Nykypolitiikkaa vaivaa liian vähäinen poliittinen intohimo valtiota kohtaan. Valtio nähdään liian usein vain sääntelijänä tai rahanjakajana eikä mahdollisuutena muodostaa hyvä yhteiskunta.

Valtion olemassa olevat instituutiot halutaan liian usein ottaa omaan hallintaan sen sijaan, että rakennettaisiin perustaltaan ja sisällöltään kokonaan uudenlaista valtiota. Satavuotinen itsenäinen valtio ansaitsisi parempaa.

Ville-Pekka Sorsa

Kirjoittaja työskentelee johtamisen ja organisaatioiden apulaisprofessorina Hankenilla.