minä väitän

Ei ole väliä, mistä elantosi keräät

Itsensätyöllistävien määrä on koko 2000-luvun kasvanut tasaisesti ja korkeakoulutettujen itsensä työllistävien määrä on tuplaantunut lähemmäksi 60 000:ta henkilöä. Kaikkiaan itsensä työllistävien lukumäärä lasketaan jo sadoissa tuhansissa.

Työ- ja elinkeinoministeriön­ mukaan jo vuonna 2017 noin seitsemän prosenttia työllisistä suomalaisista työllisti itsensä. Parin viime vuoden aikana lukumäärä on siitäkin noussut. Tuskin kukaan tietää sanoa varmaa yhtä lukua. Oletettavasti noin yksi kymmenestä työllistää omin avuin itse itsensä.

Mitäpä tästä sitten pitäisi ajatella?

Ainakin sen, että yhä useammat nuoret aikuiset­ ja yhä useampi korkeakoulutettu näkee itsensä työllistämisen houkuttelevana vaihtoehtona. Itsensä työllistäminen koetaan vapaampana ja joustavampana muotona elättää itsensä kuin tyypillinen ”kasista neljään -työ”.

Eipä tuossa säännöllisessä virastotyöajassa ole mitään vikaa, mutta maailma muuttuu ja silloin meidän pitää pysyä askelia edellä. Muutoksen jarruttaminen vain potkaisee polvitaipeeseen.

Nuoret eivät myöskään koe kynnystä lähteä yrittäjäksi samalla tavalla kuin vanhemmat sukupolvet.

Luottamus tulevaisuuteen meillä nuorilla ei ole yhtä vahva kuten aiemmilla sukupolvilla. Siltikään nuoret eivät koe, että epäonnistuminen on stigma. Saa kokeilla ja yrittää erilaisia aloja. Jos ei onnistu, niin aina voi palata myös tuttuun ja turvalliseen.

Toisaalta tulevaisuuteen ei luoteta ja samalla kuitenkin luotetaan niin vahvasti, että itsensä työllistäminen houkuttelee. Monessa tilanteessa se tarkoittaa jäämistä ulos sosiaaliturvan piiristä. Tällaisessa todellisuudessa me nuoret elämme.

Väitän nimittäin että, työelämän murros on suurelle osalle meistä ihmisistä vain hokema, joka vähän pelottaa. Vähän niin kuin digitalisaatio tai kaupungistuminen. Hokema vailla sisältöä yrittää maalailla, ettei pian meistä kenelläkään olisi työpaikkaa.

Muutokset ovat aina myös mahdollisuuksia. Ehkäpä me nuoret pärjäämme ihan hyvin tässä tilanteessa, sillä olemme joutuneet tottumaan epävarmuuden sietämiseen, 24/7 yhteiskuntaan ja siihen että meidän on pelastettava maapallo.

Tarvitsemme kuitenkin apua. Yksin emme pärjää.

Sen kuulee jo kaikkialla, että työelämän lainsäädäntö ja sosiaaliturva on pölyyntynyt ja jäänyt johonkin vuosikymmenten taakse, kauas 2010-luvun tarpeista. Vaikka kansallinen tulorekisteri helpottaa jonkin verran asiaa, on elintärkeää päivittää työsuhteen määritelmä, tehdä perhevapaauudistus ja saada yhdistelmävakuutukset käyttöön.

Esimerkiksi jos omaehtoinen sijoittaminen johonkin muuhun eläketurvaan on järkevämpää kuin yrittäjäeläkkeen maksaminen, on tilanne jo aika surkea.

Mikä potentiaali meillä olisikaan käytössä, jos yhteiskunta ja työelämä mahdollistaisivat itsensä työllistämisen?

Kuitenkaan tämä ei pelkästään riitä. Tarvitsemme enemmän.

Suomi tarvitsee pitkän aikavälin strategian monimuotoistuvan työn vaatimista työelämän vaatimuksiin vastaamiseksi. Tätä strategiaa varten ei tarvita harmaatukkaisia keski-iän ylittäneitä miehiä päättämään, mitä meidän nuorten elämä tulisi olla.

Minäkin tulen harmaantumaan. Siinä vaiheessa on tehtäväni antaa uusille sukupolville tilaa. He tekevät varmasti asiat paremmin kuin minä.

Nyt on meidän nuorten aikuisten aika ja tilaisuus päättää omasta tulevaisuudestamme.

KUKA?

Maria Jokinen

Ikä: 25-vuotias

Koulutus: Merkonomi, Teollisen muotoilun opiskelija Metropolia Ammattikorkeakoulussa

Työ: Puheenjohtaja Akavan opiskelijat ry:ssä.

”Me nuoret olemme joutuneet tottumaan epävarmuuden sietämiseen.”