KOKEMUKSEN ÄÄNTÄ

Jukka Rantala iloitsee ratkaisujen löytämisestä, ymmärrykseen pääsemisestä. Lukemiseen, erityisesti kaunokirjallisuuteen, hän aikoo palata enemmän eläkepäivinään. Tällä­ kertaa luvussa historioitsija Teemu Keskisarjan Aleksis Kiven elämän­kertomus Saapasnahka-torni (Siltala, 2018)
Jukka Rantala iloitsee ratkaisujen löytämisestä, ymmärrykseen pääsemisestä. Lukemiseen, erityisesti kaunokirjallisuuteen, hän aikoo palata enemmän eläkepäivinään. Tällä­ kertaa luvussa historioitsija Teemu Keskisarjan Aleksis Kiven elämän­kertomus Saapasnahka-torni (Siltala, 2018)

Rakkaudesta lajiin

Sattuma on piirtänyt Jukka Rantalan uran ydinlinjat. Yksi niistä oli, kun kyläkoulun opettaja ylipuhui vanhemmat, että poika pitäisi panna oppikouluun. Siitä lähtien käsi on hanakasti tarttunut kirjoihin.

teksti Anne Iivonen | kuvat Karoliina Paatos

Myös yhteen erityiseen kirjaan, joka ilmestyi itsenäisyyden juhlavuonna. Väärinmajan kylään kirjailija Heidi Köngäs on paikantanut tositapahtumiin perustuvan fiktiivisen romaanin Sandra (Otava, 2017). Tarina sijoittuu Jukka Rantalan ­kotikylään Ruovedellä.

Romaani kuvaa sisällissodan 1918 aiheuttamaa mieletöntä ahdinkoa torppariperheen äidin näkökulmasta. Järkyttävä tarina kasvaa kansakunnan avainkertomukseksi. Taistelutantereen keskelle joutunut torppa sijaitsee pari kilometriä Rantalan lapsuudenkodista, tunnin ajomatkan päässä Tampereelta.

– Vaikuttava kirja, Rantala sanoo.

Historian taju on koetuksella aina, kun yhteiskunta mukautuu muutoksiin. Rantalalle Könkään koskettava tarina on hyvä muistutus edeltäneiden sukupolvien lähtökohdista.

Rantalan nuoruus sattui sodanjälkeiseen jälleenrakentamisen aikaan. Opintie kulki 60-luvulla maalta kaupunkiin ja johti 70-luvulla yliopisto-opintoihin matemaattis-filosofiseen tiedekuntaan Tampereen yliopistoon. Pätkätöinä hän opetti yliopistolla ja samaan aikaan teki tutkimustyötä Suomen Akatemian apurahalla. Sitten­ Akatemiasta tuli määräys, että apurahalla olevat eivät saa antaa tuntiopetusta.

– Siitä kiukustuin ja olihan se perheen perustaneelle myös taloudellinen juttu. Rupesin hakemaan työpaikkaa muualta, Rantala kertoo.

Kolmeen paikkaan hän haki, joista ensimmäinen, vakuutusmatemaatikon paikka Kaleva-nimisessä vakuutusyhtiössä, tärppäsi sattumalta.

– Matematiikan tiesin, muuta siitä minulla ei ollut tietoa, mitä vakuutus on, Rantala virnistää.

Eläkkeelle kesäkuun alusta siirtyvä Eläketurvakeskuksen (ETK) toimitusjohtaja, filosofian tohtori Jukka Rantala on tehnyt 40-vuotisen työuran vakuutusalalla. Rantalan kaudella (2001–2019) ETK:n asiantuntijarooli eläkealaa koskevan tiedon tuottajana on vahvistunut.

Juuri matemaattisloogista ajattelutapaansa hyödyntäessään Rantala on omimmillaan. Hänen kanssaan työskennelleet sanovat, että miehessä yhdistyy vakuutusmatemaatikon ja tilastotieteilijän harvinainen kombinaatio: yksityiskohtien tarkkuus ja toisaalta kyky yhdistää asiat yleiseen viitekehykseen.

– Voihan sitä etukäteenkin suunnitella mitä milloinkin voisi tulla näköpiiriin, jottei joudu paniikkiratkaisuihin, Rantala sanoo.

Ajattelutapaansa hän on sitten soveltanut laajalti työeläkealaa palvellen. Ammatillisesti Rantala näkee työeläkevakuutuksen perusidean milteipä matemaattisen puhtaana kaavana. Työeläke ei erottele minkälainen työsuhde on, onko se lyhyt tai pitkä, onko tienestinä korkea vai matala palkka. Se ei kysy myöskään syntyperää tai sukupuolta, ammattia tai sosioekonomista asemaa tai mitään tämän tyyppisiä asioita.

Toisaalta tästä neutraaliudesta seuraa, että työeläke myös säilyttää erilaisia yhteiskunnassa syntyneitä eroja.

– Tosin se jo vakuutusluonteensa mukaisesti niitä laimentaakin. Työkyvyttömäksi tuleva saa eläkettä jo ennen eläkeikää. Lisäksi työkyvyttömyyseläkkeet kohdistuvat enemmän vähemmän koulutettuihin kuin enemmän koulutettuihin, Rantala toteaa.

Työeläkkeen perusta on Rantalan mukaan yhä edelleen pitävä: pakollinen työeläkevakuutus on ansioon sidottu ja jokainen euro tuottaa työeläkettä samalla tavalla.

Hän varoittaa, että jos työeläkkeille annetaan saman tyyppisiä tehtäviä kuin mitä kansaneläkkeellä tai verotuksella on, se sekoittaa systeemin.

– Kelan eläkkeiden ja verotuksen rooli on hoitaa tulontasaus. Ne ovat siihen paljon tehokkaampia kuin työeläke.

Sukupolvien välistä eläketurvan oikeudenmukaisuutta tulisi Rantalan mukaan tarkastella osana laajempaa kokonaisuutta. Eläkejärjestelmä kun ei ole yhteiskunnassa erillinen saareke.

Tulonsiirtojen kohdentuminenkaan ei Rantalasta ole yksiselitteistä. Esimerkiksi, pitääkö 70-luvulla maksettu lapsilisä laskea vanhempien tuloksi vai 70-luvulla syntyneiden omaksi hyödyksi.

– Pitää nähdä historiallinen tilanne, missä eläkejärjestelmää kulloinkin on kehitetty, minkälaisissa olosuhteissa on eletty. Erityisesti on muistettava julkiset tulonsiirrot ja palvelut kokonaisuudessaan.

Toisena konkreettisena esimerkkinä hän mainitsee työeläkemaksun, jota perittiin 60-luvulla ja 80-luvullakin vielä pitkään nykyistä huomattavasti alempana.

– Siihen aikaan oli jumalattoman korkea inflaatio. Jos maksu ja rahastointi olisivat olleet korkeampia, inflaatio olisi pitkälti syönyt sen mikä rahastoihin olisi mennyt. Rahastoinnin lisäämisessä ei nähty olevan paljon järkeä.

Tilanne muuttui vasta 80-luvun puolivälin jälkeen, kun inflaatio rupesi putoamaan ja näkyi, että sijoitusten reaalituotto voisi olla positiivinen.

– Maksukorotuksiin sitten ryhdyttiinkin. Jälkiviisaana voi ajatella, että korotustahti olisi voinut olla ehkä vähän nopeampikin. Mutta yhden reunaehdon aina asettaa, minkälaiset työvoimakustannukset ja varsinkin niiden muutosvauhti ovat mahdollisia.

Rantalan mukaan on olemassa joitakin indikaatioita, että nykyiset noin kolmekymppiset voisi olla ensimmäinen sukupolvi, jonka tulot voisivat jäädä pienemmiksi kuin vanhempiensa. Tilastojen mukaan näin on osittain tapahtunut 2010-luvulla, kun kolmekymppisten tuloja verrataan parin aikaisemman ikäluokan tuloihin samassa iässä.

Tällaista ei ole ollut aikaisemmin.

– Voi tietenkin olla ja toivottavasti on, että ilmiö johtuisi suurelta osin finanssikriisin jälkeisestä talouskehityksestä ja olisi siten ohimenevä.

Tätä taustaa vasten merkittäviä tulonsiirtojen lisäyksiä, jotka menisivät iäkkäämpään päähän, kuten työeläkkeen indeksiparannukset, on Rantalan mukaan tarkasteltava erittäin kriittisesti.

Pitkälle vuosikymmenten yli katsoviin kehityskulkuihin ja sukupolvikeskusteluun Eläketurvakeskus on tuottanut eläkkeiden osalta numeromateriaalia. Niiden avulla voidaan arvioida myös sitä, kuka eläkejärjestelmään mitäkin maksaa ja saa.

– Kyllähän nuorten maksutaso on korkeampi kuin vaikkapa 60-luvulla ja sitä ennen syntyneillä. Mutta en minä sitä kohtuuttomana pitäisi. Nykyinenkin maksutaso antaa maksuille eläke-etujen muodossa kohtuullisen tuoton, Rantala perustelee.

Toisaalta jakojärjestelmäeläkkeen voimaantulon mekaniikkaan liittyy, että se antaa ensin mukaan tulleille parempaa tuottoa.

– Aina on tyyppejä, jotka maksuvaiheessa pitävät maksua ja eläkkeitä liian korkeina, mutta eläkeikään tullessaan ovat päinvastaista mieltä, hän sanoo.

Hän luottaa siihen, että ihmiset ovat yleisesti ottaen aika järkeviä, kun vain saavat mahdollisuuden muodostaa näkemyksensä tiedon eikä luulemisen pohjalta.

– Sekin on luottamustutkimuksissa huomattu, että mitä paremmin ihminen tuntee eläkejärjestelmän periaatteet, yleensä sitä korkeampi on luottamus järjestelmän toimivuuteen.

Rantalaa ei huolestuta eläkejärjestelmän kyky tuottaa oikeudenmukaisia eläkkeitä, vaan yhteiskunnassa ja tässä ajassa vallitseva yleinen huolestumisen ilmapiiri, pessimismi.

Poliittinen populismi ja vastakkainasettelu vaikuttavat keskustelun sävyyn. On paljon syitä, jotka sinänsä antavat aihetta pessimismiin. Niistä aiheista puhuminen tapahtuu kuitenkin liiaksi uhan kautta kuin miettimällä mitä voitaisiin tehdä.

– Siinä tuntuu jonkinlaista avuttomuuden oloa, Rantala sanoo.

– Ei saisi nostaa käsiä pystyyn.

Suururakassa vuoden 2017 eläkeuudistuksessa näkyy Rantalan kädenjälki. Myös 2005 uudistuksessa hän oli mukana ja peri Kari Purolta työmarkkinakeskusjärjestöjen eläkeneuvotteluryhmän vetovastuun 2006.

– Isoista asioista järjestöt ovat yleensä pystyneet sopimaan. Onhan se voinut viedä aikaa joittenkin mielestä tuskastuttavan pitkään, mutta tulosta on syntynyt. Useimmiten on myös toiminut periaate, että paras argumentti voittakoon, hän sanoo.

Tasapainoa haetaan eri painotuksin: työnantajapuoli tähdentää enemmän järjestelmän rahoituksellista kestävyyttä ja palkansaajapuoli korostaa eläketurvan riittävyyttä. Siitä sitten päädytään johonkin ratkaisuun eläkelakien uudistamisesta. Eläketurva ja sen rahoitus eivät kuitenkaan määräydy pelkästään eläkejärjestelmän rakenteesta.

– Talouden ja työllisyyden kehitys pitkälti määräävät sekä eläketurvan tason että kyvyn rahoittaa sitä, Rantala sanoo.

Eläketurvakeskuksen rooli ja asema eläketurvan tietotalona ja yhteisten palvelujen tuottajana ovat Rantalan aikana entisestään vahvistuneet. Myös asiakastyytyväisyyttä mittaavat kyselyt ja sidosryhmähaastattelut vahvistavat, että ETK:n tuottamaan tietoon luotetaan.

– Onhan siinä on aika paljon toistoa tarvittu että rooli ja toimintamme peruslähtökohta ovat kirkastuneet, Rantala sanoo.

Eläketurvakeskuksen tehtävät on määritelty laissa.

– Sen puitteissa pitää toimia, ettei huseeraa joka paikassa, Rantala evästää.

Läheinen työkaveri takavuosilta kertoo, että aiemmin Rantala teki ehkä liikaakin itse, mutta osaa myös delegoida. Hän on luonut hyvän tiimin ympärilleen. Johtamisideologiassaan Rantala on luonut selvät toimintavastuut tekemättä sen suurempaa numeroa itsestään.

Johtajana häntä ei voi syyttää mikromanageeraamisesta, hän antaa tilaa ja antaa myös toisten loistaa. Luonteeltaan hän voi olla jopa ujo, ei missään määrin tyrkky.

– Tämä tekemisen ilmapiiri, se on ollut kyllä miellyttävää. Minulla on ollut hyvä tuuri siinä, että pääsääntöisesti mulla on ollut erittäin hyvät työkaverit.

Merkittävänä hän pitää kymmenvuotista työrupeamaansa sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosaston päällikkönä. Niinkin keskeiseen rooliin suomalaisessa vakuutuskentässä hänet nimitettiin 32-vuotiaana.

– Ministeriöajassa yksi mukava puoli oli, että siinä oli hyvin lähellä päätöksentekoa. Siitä tietysti iloitsimme, kun lopputuotokset olivat sitten eduskunnassa ja menivät lainsäädäntöön.

Tuolloin hän myös oppi tuntemaan Eläketurvakeskuksen, sillä ylijohtaja oli ministeriön edustajana nimetty ETK:n hallituksen puheenjohtajaksi.

Sattuma astuu jälleen näyttämölle. Tapaus liittyy Rantalan vakuutusmatemaatikkouran alkuun. Ministeriö oli 1980 perustanut vahinkovakuuttajien vakavaraisuutta selvittämään työryhmän, jonka puheenjohtajana oli Suomen työeläkejärjestelmän isäksikin kutsuttu professori Teivo Pentikäinen (1917–2006).

Sampo-ryhmä, johon Kaleva kuului, nimesi Rantalan sihteeriksi työryhmään. Silloin juniori ja seniori tutustuivat.

– Minulla oli siitä monta iloa, Teivo Pentikäinen oli sekä ankara tekemään työtä että huumorintajuinen. Hänestä tuli minulle läheinen tutor-hahmo, ja pitkään sitten teimme yhteistyötä monella alueella, Rantala sanoo.

Pentikäisen vaikutuksesta Rantala syttyi lajiin oikein tosissaan. Vakuutusmatemaatikkoina he pystyivät keskustelemaan tasaveroisesti aihepiiristä. Opit kantoivat ja Rantala on Pentikäisen tavoin saanut myös kansainvälisestä tunnustusta aktuaaripiireissä. Molemmat ovat esimerkiksi brittien aktuaariyhdistyksen kunniajäseniä.

Todennäköisyyslaskentaan Rantala hurahti yhden sattuman ansiosta jo nuorukaisena. Ruoveden yhteiskoulussa oli kokeilumielessä siihen aikaan lukion ekaluokkalaisille lukukauden mittainen todennäköisyyslaskennan alkeet -kurssi.

– Se iski minuun oikein kunnolla, minähän olin ollut eksaktista matematiikasta erittäin kiinnostunut. Tajusin, että myös epävarmuutta voi ainakin tietyissä tilanteissa kvantifioida ja jopa jossain määrin hallita.

– Vaikean tai miksei helpommankin ongelman ratkaisu saa minut hyvälle mielelle.

KUKA?

Jukka Rantala

Ikä: 67-vuotias.

Koulutus: FT 1984 Tampereen yo, SHV-tutkinto 1981.

Työ: Eläketurvakeskuksen tj. 2001–2019, Vakuutusyhtiöiden keskusliiton tj. 1998–2001, Pohjola-yhtiöiden tj. 1992–97, STM:n vakuutusosaston päällikkö 1983–92 ja matemaattinen neuvonantaja 1981–83, Sampo-ryhmän vakuutusmatemaatikko 1979–81. Useita luottamustoimia, mm. Arek Oy:n hallituksen pj. 2004–2019.

Erityisansiot: professorin arvonimi 2014 yhteiskunnallisista ansioista, Clarence Kulpin muistopalkinto 1984 parhaasta riskiteoriaa käsittelevästä teoksesta (yhdessä Teivo Pentikäisen kanssa). Vakuutusoppi, alan perusteoksen ja tenttikirjan kirjoittaja vuodesta 1995, alkuperäispainos Pentikäisen, teoksesta otettu 11. uusintapainos, nykyisin Esko Kivisaari toisena kirjoittajana.

Sotilasarvo: reservin luutnantti.

Perhe: avioliitossa, vaimo ja aikuinen poika.

Harrastukset: hiihto, pyöräily, tennis ja soutu sekä metsästys ja kalastus. Kesäpaikka synnyinseudulla Ruovedellä. Innokas lukija.

– En tiedä meneekö tämä nyt leuhkimisen puolelle, mutta lähtökohtaisesti olen aika positiivinen.
– En tiedä meneekö tämä nyt leuhkimisen puolelle, mutta lähtökohtaisesti olen aika positiivinen.
Jukka Rantalan ­pitkän työuran viimeiset viikot ovat käsillä. Kesäkuun alusta lukien ­hänelle vapautuu aikaa omille tekemisille ja harrastuksille. – Siitä pidän, kun palaset loksahtavat kohdalleen. Joskus se tapahtuu kerralla, joskus ottaa pidemmän aikaa.
Jukka Rantalan ­pitkän työuran viimeiset viikot ovat käsillä. Kesäkuun alusta lukien ­hänelle vapautuu aikaa omille tekemisille ja harrastuksille. – Siitä pidän, kun palaset loksahtavat kohdalleen. Joskus se tapahtuu kerralla, joskus ottaa pidemmän aikaa.

”Tämä tekemisen ilmapiiri, se on ollut kyllä miellyttävää.”

”Nykyinenkin maksutaso antaa maksuille eläke-etujen muodossa kohtuullisen tuoton.”

”Voihan sitä etukäteenkin suunnitella, jottei joudu paniikkiratkaisuihin.”

Toimitusjohtaja Jukka Rantala

Jukka Rantalan juhlaseminaari ”Asia on tutkittu – entä sitten? Onko tutkitulla tiedolla sijaa tulevaisuuden eläkepolitiikassa?” järjestetään 22.5. Eläketurvakeskuksessa. Seminaaria voi seurata suorana lähetyksenä (http://videonet.fi/etk/juhlaseminaari/) ja jälkikäteen YouTube-videotallenteena https://www.youtube.com/user/Elaketurvakeskus.