KUNTOUTUS

Ari Repo valmistui uuteen ammattiin 52-vuotiaana. ­Kiinteistöpalvelun tutkintotodistus on pisteenä kuntoutusjaksolle ja avasi uudet näköalat ­työelämään.
Ari Repo valmistui uuteen ammattiin 52-vuotiaana. ­Kiinteistöpalvelun tutkintotodistus on pisteenä kuntoutusjaksolle ja avasi uudet näköalat ­työelämään.

Ari Repo löysi uralleen

Uuden suunnan

Selkäkipuinen Ari Repo luuli

työuransa jo olleen ohi. Mutta

sitten tapahtui ratkaiseva käänne. Hän kuntoutui uuteen ammattiin.

teksti Anne Iivonen | kuvat Petri Blomqvist

Säynätsalolaisen vanerimiehen aatokset 50-vuotispäivän kynnyksellä vetivät hiljaiseksi. Selkä oli mäsänä ja istuminen yhtä myrkkyä. Kivut olivat pitkittyneet ja lopulta johtaneet vuoden mittaiseksi venyneelle sairausjaksolle. Kaiken päätteeksi mies irtisanottiin vaneritehtaalta.

– En siinä uskonut, että työura voisi siitä jatkua. Eläkkeelle oli vielä 15 vuoden matka, Ari Repo sanoo.

Työeläkeyhtiö maksoi kuntoutuksen

Ennen lopareita työeläkeyhtiöstä oli tullut tieto myönteisestä päätöksestä työeläkekuntoutukseen. Arin näkymät alkoivat avartua kuntoutussuunnitelman tekemisestä. Kohtaaminen Kyllin kypsä -valmennusyrityksen Maritta Jylhälehdon kanssa oli taitekohta. Siitä hetkestä alkoi liidaus kohti uutta ammattia ja uraa.

– Jylhälehto perehtyi tilanteeseeni aidosti, ei vain puhunut kuin viranomainen. Hän näki minussa potentiaalia ja tarjosi vaihtoehtoja heti ensitapaamisessa, Repo kiittelee.

Eläkeyhtiön maksama kuntoutusraha riitti nipin napin elämiseen.

– En ollut osannut edes ajatella, että maksetuista työeläkemaksuista saan joskus tällaista hyötyä. Aina vaan parjataan niitä maksuja.

Ari pääsi talvella 2015 työkokeiluun. Seuraavana syksynä alkoivat kiinteistöpalvelun perustutkinnon opinnot ammattiopistossa. Näytöt ja työssäoppimisjaksot hän teki nykyisen työpaikkansa Keski-Suomen keskussairaalan teknisessä huollossa.

Repo viihtyy palveluammatissa

Repo viihtyy työpaikkansa ilmapiirissä, kone- ja laitetekniikan yksikön yhdeksän ammattimiehen tiimissä.

Töihin tartutaan heti kun työyksikön näyttöruuduille tulee sairaalan sisäisen järjestelmän kautta korjaus- ja huoltotehtäviä. Mistä tahansa sairaalan monista osastoista voi tulla laitteen tai koneen korjauspyyntö. Erikoisammattimies huristaa potkukelkalla paikalle ja korjaa vian saman tien tai tuo laitteen sairaalan kellarikerroksessa olevaan pajaan korjattavaksi.

– Tykkään tehdä töitä käsilläni ja palvella ihmisiä. Palkkakin on himpun parempi kuin tehtaalla, erikoisammattimies sanoo.

Työssä ei edes voi istua koko päivää paikallaan. Sairaalan käytävillä kilometrejä voi potkulautaan kertyä työpäivässä reilut kahdeksan kilometriä. Aivan toista kuin tehtaalla valvomotyössä.

– Se 22 vuotta oli enimmäkseen istumista tai hässäkän tullen raskasta fyysistä kappaleiden siirtelyä, Repo sanoo.

– Työni on nyt vapaata siinä mielessä, että mikään kone tai prosessi ei määrää tahtia. Tekemisen meininki ja palveluhenki välittyvät täällä ihan eri tavalla kuin tehtaalla, Repo sanoo.

Työsuhde sairaalaan on nyt jatkunut lähes kahden vuoden ajan eri sopimusjaksoissa. Aarre Hautamäki, Revon mentori ja vanhempi erikoisammattimies sairaalavälinehuollossa jää syksyllä eläkkeelle, ja toivoo työlleen jatkajaa.

– Kun työmotivaatio on kohdillaan, syttyy rakkaus tekemiseen joka päivä uudelleen, tietää mentori Hautamäki.

Arin taidot ja työtehtävät kohtasivat toisensa. Nuorena hankitulta koulutukseltaan Repo on levyseppähitsaaja. Uusi tutkinto vain laajentaa ammattiosaamista.

Liikkuvamman työn myötä selkäkivut hellittivät. Parissa vuodessa on tapahtunut paljon. Nykyinen työsuhde kestää pitkälle syksyyn ja sen jälkeen selviää, tuliko mies jäädäkseen.

KUKA?

Ari Repo

52-vuotias erikoisammattimies Jyväskylän Säynätsalosta

oli 2015 irtisanottu UPM:n vaneritehtaalta pitkän sairausloman päätteeksi

oli saanut työeläkeyhtiö Varmasta päätöksen oikeudesta työeläkekuntoutukseen

työkykyvalmentaja laati kuntoutussuunnitelman

pääsi työkokeiluun ja samalla kouluttautui uuteen ammattiin

työskentelee nykyisin erikoisammattimiehenä Keski-Suomen keskussairaalan kone- ja laitehuollossa.

En osannut edes ajatella, että maksetuista työeläkemaksuista saan joskus tällaista hyötyä.

Ari Repo, erikoisammattimies