minä väitän!

Hajautetumpi järjestelmä olisi parempi

Länsimaan tietäjät olivat jokunen vuosi sitten sitä mieltä, että ainakin yksityisen puolen työeläketurvan hoitaminen pitäisi meillä keskittää yhteen laitokseen. Aivan äskettäin useampikin kotimainen ajattelija on ollut samaa miellä, hieman eri perustein. Yhteistä kuitenkin on ollut kamreeriajattelu eli että niin ”saavutetaan säästöjä” ja ”säästetään hallintokuluissa”.

Olen täsmälleen päinvastaista mieltä, meillä ei ole liikaa vaan liian vähän eläkelaitoksia. En missään tapauksessa arvostele eläkevakuutusyhtiöitä, vaikka niin tuntuu yleensä käytäntönä olevan. Ne ovat hyvin johdettuja, tehtäväänsä vastuullisesti suhtautuvia työeläketurvan hoitajia ja taitavia sijoittajia. Niitä vain, kuten sanottua, on liian vähän ja kolme suurinta liian suurta.

Isot ovat niin suuria, että niiden varojen sijoittamisen on pakko suuntautua Suomen rajojen ulkopuolelle. Tämä siksi, että niiden sijoituksellisesti merkittävän minimisijoituksen koko on niin suuri, ettei varteenotettavia kotimaisia kohteita yksinkertaisesti löydy. Se, että isot ovat kuitenkin sijoittaneet varsin mittavia summia kotimaahan, on pikemminkin osoitus sinänsä terveestä isänmaallisuudesta kuin sijoitustoiminnan vaatimuksista.

Toisekseen isot ovat liian suuria kaatumaan, yhden ison konkurssi käytännössä kaataisi koko järjestelmän (tai ainakin melkein). Tämä puolestaan johtaa siihen, että kaikki sijoitustoiminnan sääntely on tehtävä isoja yhtiöitä silmällä pitäen, mikä puolestaan väkisinkin johtaa sijoitussalkkujen samankaltaistumiseen. Lisäksi, vaikkei moraalikadosta olekaan merkkejä, sitä ei pitäisi mahdollistakaan.

Monen pienemmän toimijan mallia on järjestelmän alusta asti menestyksellä kokeiltu eläkesäätiöissä ja -kassoissa. Leimallista toiminnalle on, että sijoitustuottojen hajonta on suurta, mutta tuotto keskimäärin vakuutusyhtiöitä parempaa. Säätiöt ja kassat ovat myös yhtiöitä vakavaraisempia. Kun säätiö- tai kassatyönantaja vielä vastaa eläkevelvoitteista koko omaisuudellaan, niiden muodostama riski järjestelmälle on yhtiöitä merkittävästi pienempi.

Hallintokuluiltaankaan säätiöt ja kassat eivät ole olleet ainakaan yhtiöitä kalliimpia. Ylipäätään hallintokulujen korostaminen on lähinnä älyllistä epärehellisyyttä. Hallintokulut ovat niin pieni osa kokonaisuutta, että ne eivät työeläkejärjestelmää vaaranna, itse asiassa eivät edes hetkauta.

Useamman, nykyistä hillitymmän kokoisen laitoksen malli mahdollistaisi sen, että sijoitustoiminnan sääntelyn lähtökohdaksi voitaisiin ottaa puhtaasti tarkoituksenmukaisuus. Yhden laitoksen kaatuminen ei kaataisi koko järjestelmää eli riski hajautettaisiin myös järjestelmätasolla.

Useampi pienempi toimija kotimaisilla pääomamarkkinoilla helpottaisi myös merkittävästi kotimaisten yritysten rahoitusta.

Väitän, että useamman pienemmän laitoksen, olkoot ne sitten yhtiöitä, kassoja tai säätiöitä, järjestelmä tuottaisi keskimäärin paremman tuoton pienemmällä riskillä kuin nykyinen. Niin sinisilmäinen en ole, että kuvittelisin järjestelmän kertaheitolla muuttuvan. Hyvä alku kuitenkin olisi, jos vuosikymmenten yrittämisen jälkeen saataisiin uuden säätiön tai kassan perustaminen liki mahdottomasta edes vaikeaksi.

Yhden jättilaitoksen malli johtaisi juuri siihen, mihin monopolit nyt tahtovat johtaa.

Harri Lemmetti

Palstalla vieraileva kirjoittaja ottaa kantaa eläkekeskusteluun.

Kirjoittaja Harri Lemmetti.

Kuka?

Harri Lemmetti

Ikä: 60-vuotias

Koulutus: oikeustieteen kandidaatti

Työ: Yleisradion eläkesäätiön toimitusjohtaja, Eläkesäätiöyhdistyksen (ESY) hallituksen puheenjohtaja.