kolumni

Kärsimätön yhteiskunta

Poliittisen talouden tutkijat ovat havainneet, että pääomasta on tullut aiempaa kärsimätöntä. Sijoittajat odottavat yrityksiltä aiempaa nopeammin tuloksia ja voittoja. Yritysjohdolle annetaan entistä vähemmän aikaa toteuttaa visioitaan ja tehdä pitkäaikaisia investointeja.

Nopeiden tuottojen odotuksen seurauksena yritystoimintaa tavallisesti tehostetaan ja keskitytään vain ydintoimintoihin. Tämä vähentää yritysten kykyä innovointiin ja halua investointeihin. Lyhytjänteisyys alkaa ruokkia itseään.

Monet tutkijat ovat esittäneet ongelman ratkaisuksi institutionaalisten sijoittajien aktiivista otetta. Institutionaalisilla sijoittajilla, kuten eläkerahastoilla kun on yleensä muita paremmat mahdollisuudet sijoittaa pitkäjänteisesti. On ehdotettu niin pitkän aikavälin liiketoimintastrategioita ajavaa aktiivista omistajaohjausta kuin pitkäaikaisia reaali-investointeja suoraan edistäviä sijoitusinstrumenttejakin.

Miksikäs ei. Mutta entä jos pitkän aikavälin rahoitukselle ei ole edes kysyntää?

Startup-yrittäjiltä odotetaan nopeita suunnitelmia toiminnan skaalaamiseksi ylöspäin. Keskisuurilta yrityksiltä odotetaan jo nopeaa maailmanvalloitusta. Johtajien odotetaan saavan jälkeä aikaiseksi heti pestinsä aloittamisen jälkeen. Harva suuryritys kykenee kuvittelemaan tulevaisuuttaan pitkäjänteisesti, suunnittelusta nyt puhumattakaan. Mikäli näin on, ei sijoittajien lisäkärsivällisyys tee liiketoiminnasta yhtään sen pitkäjänteisempää.

Kärsimättömyys ei rajoitu bisnesmaailmaan. Elämme kärsimättömyyden yhteiskunnassa. Tutkijoilta odotetaan tutkimustulosten tuotteistamista jo ennen kuin perustutkimusta on saatu kunnolla käyntiin. Valtioilta odotetaan täysin epärealistisessa aikataulussa uskottavia toimia valtavan monimutkaisten globaalien ongelmien ratkaisemiseksi.

Mikään ei tapa luovuutta tai oppimista kuin painostaminen niihin. Uusien asioiden löytäminen ja uusien keksintöjen tekeminen vaatii aikaa ja usein myös onnekkaita sattumia, ei tuotteistamisen tehostamista. Aikamme suurten yhteiskunnallisten ja ekologisten ongelmien ratkaiseminen taas vaatii kokonaan uudenlaisten elämäntapojen kuvittelemista ja niihin vähitellen opettelemista. Niihin ei ole olemassa minkäänlaista tässä ja nyt pakottamalla tuotettua ratkaisua.

Tuntuu siltä, että mistään pitkäaikaisesta on nykyään vaikeaa edes yrittää puhua. Mielikuvitus rajoittuu helposti ihmisen omaan elinkaareen puhumattakaan nyt vaalikaudesta, seuraavasta kvartaalista tai lähestyvän deadlinen jälkeisestä ajasta. Yhteiskuntamme kollektiivinen muistikin on suunnilleen yhtä pitkäjänteinen kuin kultakalan muisti.

Ajassamme olisikin varsin radikaalia pysähtyä ja laittaa jäitä hattuun, perehtyä rauhassa historiaan ja oppia siitä sekä miettiä kokonaan uudenlaisen maailman rakentamista ja siinä elämiseen opettelemista – niin liiketoiminnassa, sijoitustoiminnassa kuin kaikkialla muuallakin. Harvalle siihen kuitenkaan annetaan mahdollisuus.

Ville-Pekka Sorsa Kirjoittaja opettaa ja tutkii kärsivällistä liiketoimintaa Hankenilla.