kirja kolahti

Tunnelmat kuljettavat Italiaan

Matkakohteet avautuvat kirjojen luomissa tunnelmissa, kun Eläkesäätiöyhdistyksen Merja Äimänen johdattelee lukumatkalle.

Maa, ruoka ja viini hurmaavat

Italia on yksi suosikkimaani. Jopa niin, että aloitin italian kielen opinnot viime syksyisen Toscanan-matkan jälkeen. Joulupukilta sain toivomani Ella Kannisen kirjauutuuden.

Ellan kirjat hehkuvat hyvää oloa, aurinkoa, lämpöä ja loistavaa italialaista ruokaa. Ellan matkassa tapaa suomalaisia ja italialaisia ystäviä. Yhteistä heillä on rakkaus Italiaan ja sen ruokiin ja viineihin.

Kirjassa vieraillaan eri maakunnissa, Toscanassa, Marchessa, Laziossa ja Roomassa, Emilia-Romagnassa, Piemontessa, Lombardiassa ja Gardajärvellä.

Ella Kanninen: Kotona Italiassa. Tammi, 2017

Donna Leon ylitse muiden

Olen lukenut Venetsiassa seikkailevasta komisario Guido Brunetista jo vuosia. Donna Leonin dekkarien mukana ikään kuin kulkisin itse Venetsian pikkukujilla välillä poiketen kahviloihin.

Brunetti on seikkaillut dekkarisarjassa vuodesta 1997, ja suomeksi Leonin dekkarisarjasta on ilmestynyt yli 20 kirjaa. Ne kaikki sijoittuvat Venetsiaan. Olen lukenut niistä suurimman osan. Nyt kirjamessuilta löysin Sokean rakkauden.

Leonin kirjat solahtavat minuun kuin käsi laadukkaaseen italialaishansikkaaseen. Suosittelen ruoan, taiteen ja hyvien dekkarien ystäville.

Donna Leon: Sokea rakkaus. Otava, 2012.

Naapurimme Viron kokemuksiin

Löysin vanhojen tavaroiden kaupasta mielenkiintoisen Enn Soosaaren kirjan Viron historiasta. Ajankohtainen ja vaikuttava teos varsinkin nyt Viron juhliessa 100-vuotista itsenäisyyttään. Itsenäisyysjulistus annettiin 24.2.1918.

Soosaar (1937–2010) oli kääntäjä, esseisti ja Viron johtava mielipidevaikuttaja. Ansiokkaasti hän on kirjoittanut omakohtaisen muistelmateoksen Viron vaikeasta lähihistoriasta.

Virossa se ilmestyi 2008 ja suomenkieliseen painokseen esipuheen kirjoitti Viron silloinen presidentti Toomas Hendrik Ilves. Teemat taistoittaa professori Seppo Zetterberg.

Enn Soosaar: Viron nurinkurinen vuosisata. Like, 2011.

Pubien ja irkku­musiikin kaupunkiin

Dublin on minulle ajankohtainen kaupunki. Olin syksyllä työmatkalla Dublinissa ja lähden sinne ryhmämatkalle pääsiäisenä.

Löysin syksyn kirjamessuilta James Joycen vanhan novellikokoelman Dublinilaiset, jota olen jo selaillut. Sekä varsin erilaisen Paula Hotin matkakirjan.

Britannian ja Irlannin kulttuuriin erikoistunut vapaa toimittaja ja kääntäjä Hotti kuljettaa 328-sivuisen Dublinin matkaoppaan tunnelmissa kaupungin nykypäivään ja historiaan. Täyttä asiaa höystettynä muutamalla mv-kuvalla.

Paula Hotti: Dublin, Savukeitaan matkaoppaat. Savukeidas Kustannus, 2016.

Merja Äimänen

KUKA?

Merja Äimänen

Ikä: 68-vuotias.

Koulutus: Yo-merkonomi.

Työ: Eläkesäätiö­yhdistys-ESY ry:n assistenttina vuodesta 1972. Tämän vuoden alusta osittain eläkkeellä, ­jatkaen töitä osapäiväisesti maaliskuun loppuun.

Lähellä sydäntä: ­Yhdistystoiminta, luonto ja eläimet; koiria hänellä ollut useita – ei tosin tällä hetkellä, mutta kukapa tietää jatkossa.

Kirja, jonka aiot l­ukea seuraavaksi: Mauri Kunnaksen Koiramäen Suomen historia.